Pelaajatyyppejä, tenniksessä
Jonkin verran tulee seurailtua tennistä, arkistoista.
Eräs erikoisuus on Dustin Brown. Miehen tyylistä pidän. Huippujuttu.
Dustin Brown syöttää tavalla, jota harvemmin näkee. Syöttöliike on kokonaisuus, alusta loppuun, ilman erillisemmän oloisia osia.
Koko-osaista syöttötapaa en ole hoksannut liittää naispelaajiin. Miehillä sitä on, esim Goran Ivanisevic oli tällainen, ja tuossa jopa tykkiasteelle ulottuva tapaus.
Mitähän yhteistä on, näissä eräänlaisissa fuusiopiirteen toteuttajissa?
Tennispelaajia näkee, ja rajoille menemisiä, koska kamppailuja kun ovat, niin yleensä rajoille vetäviä.
Madison Keys :stä sanonut joskus, että on aika kivan sujuvaa löyntityyliä. Erilaista kuin vaikka Kerberillä, joka on tässä suhteessa vähän toista ääripäätä, vaikka on menestynytkin paremmin.
Kerberiä on kiva seurata, ja ylipäätään vasureita. Kertoo katsojasta. Jotain uutta kun on, niin se vetää.
Mitä tulee Keysin peliin, niin aivan kuin joskus uupuisi, ja simahtaisi. Tämä piirre voi olla selkeämpi, jos ajattelee keskivertopelaajia. Tietyllä tapaa intensiivinen tapaus, kun mukana melko pohjia myöten.
Dustin Brownista oli eräs ottelu, jossa voitti aika selkeästi Rafael Nadalin. Samainen terävyys meni sitten häviämään, aika selkeästi ottelussa, jonka näin myöhemmin, kun vastassa oli Grigor Dimitrov.
Dimitrov on eräs suosikkityylinen. Aika kursailematon, samalla tapaa kuin Brown, mutta aivan kuin oppinut pelaamaan varmemmin. Kun potentiaalinen valmius soveltamiseen vahvana, ja systemaattinen vahvuus vähän kuin Federerillä, niin Brownilla ei mahdollisuuksia.
Brown oli kuitenkin liian kova pala Nadalille, joten häneen jekutuspeli meni täydestä, vaikka aika toisilla sijoilla sijainnut, kuin Dimitrov.
Dustin Brown on soveltamisen mestari. Tällaiselle pelitavalle kun löytää tilaa jonkin toisen vahvuuden turvin, niin kova juttu.
Eräs erikoisuus on Dustin Brown. Miehen tyylistä pidän. Huippujuttu.
Dustin Brown syöttää tavalla, jota harvemmin näkee. Syöttöliike on kokonaisuus, alusta loppuun, ilman erillisemmän oloisia osia.
Koko-osaista syöttötapaa en ole hoksannut liittää naispelaajiin. Miehillä sitä on, esim Goran Ivanisevic oli tällainen, ja tuossa jopa tykkiasteelle ulottuva tapaus.
Mitähän yhteistä on, näissä eräänlaisissa fuusiopiirteen toteuttajissa?
Tennispelaajia näkee, ja rajoille menemisiä, koska kamppailuja kun ovat, niin yleensä rajoille vetäviä.
Madison Keys :stä sanonut joskus, että on aika kivan sujuvaa löyntityyliä. Erilaista kuin vaikka Kerberillä, joka on tässä suhteessa vähän toista ääripäätä, vaikka on menestynytkin paremmin.
Kerberiä on kiva seurata, ja ylipäätään vasureita. Kertoo katsojasta. Jotain uutta kun on, niin se vetää.
Mitä tulee Keysin peliin, niin aivan kuin joskus uupuisi, ja simahtaisi. Tämä piirre voi olla selkeämpi, jos ajattelee keskivertopelaajia. Tietyllä tapaa intensiivinen tapaus, kun mukana melko pohjia myöten.
Dustin Brownista oli eräs ottelu, jossa voitti aika selkeästi Rafael Nadalin. Samainen terävyys meni sitten häviämään, aika selkeästi ottelussa, jonka näin myöhemmin, kun vastassa oli Grigor Dimitrov.
Dimitrov on eräs suosikkityylinen. Aika kursailematon, samalla tapaa kuin Brown, mutta aivan kuin oppinut pelaamaan varmemmin. Kun potentiaalinen valmius soveltamiseen vahvana, ja systemaattinen vahvuus vähän kuin Federerillä, niin Brownilla ei mahdollisuuksia.
Brown oli kuitenkin liian kova pala Nadalille, joten häneen jekutuspeli meni täydestä, vaikka aika toisilla sijoilla sijainnut, kuin Dimitrov.
Dustin Brown on soveltamisen mestari. Tällaiselle pelitavalle kun löytää tilaa jonkin toisen vahvuuden turvin, niin kova juttu.
Katsoin äsken ottelua Dustin Brown vs Alexander Zverev. Jälkimmäinenkin liian kova pala, vaikka Brown vei Zvereviä aika lailla. Melko tasainen matsi.
VastaaPoistaZverev voi olla vähän kuumakalle. Aika nuori tosin. Hyvä pelaaja.
Sen eron huomasi, että vahvuusalue, joka on Brownille enemmän ominaista, niin vastustaja oli tässä suhteessa broileripelaaja.
Kun Brown löi koholyöntiä, lähti Zverev hakemaan palloa täystoivottomassa tilanteessa. Brown sitä vastoin on arvioinnin huippua. Aika nopeasti tietää, voiko vastustaja palauttaa jotain järkevää vai ei. Jos päätelmä on, ettei, niin Brown lopettaa heti pelaamisen. Toisaalta. Ei paljoa yrittele niin, että joutuu toteamaan, että mahdotontahan se olikin.
Brownin pelitapaa voi sanoa valppaudeksi. Tässä samanlaista tapaa edustaa minusta Fabris Santoro.