Juhasamy

Haapasienten liottelua. Mikähän lämpötila paras, että säilyvät parhaiten, käyttöaikaa ajatellen, ja pilaantumatta mahdollisimman pitkään? Vastaus voi löytyä netistä, esim Marttojen sivulta, kattavasti ilmaistuna. Onko siis KVG-ohjaus hyvä? Tätä miettinyt aiemminkin. Jos omakohtaisesti kysyy, ja sitoo tällaisen tilanteen muuhun kuin tietosanakirjaan, olipa netissä tai ei, niin mikä on merkitys? Merkitys voi olla kummassakin tapauksessa mitä vain, riippuen tarkemmasta tilanteesta. Tämä yleisvastaus on oikea, mutta tuskin ihan riittää sellaisenaan, tai voi olla kiva, jos joku asian yleisesti purkaa osuvaan muotoon, jota soveltaa. KVG haapasienten muodossa voisi olla ilmaistuna: Ime VGsta. Kysyminen taitaa siis olla vähän kuin imemistä. Toisaalta jos ei, niin onkohan jotain pielessä. Joskus varmaan.

Olisi edes tyhjän arkin ongelma, aloittaessa, mutta kun ei välttämättä. Mitä et kerralla saa valmiiksi, samalla istumalla, se heitä roskiin, jotta pääset aloittamaan ilman turhakkeita. Entäs edellisen sovellettavuus? Vaikea sanoa, että milloin hyvä, milloin välttämätön, tai onko koskaan sellaista, jonka voi heivata noin vain. Vaikea sanoa asiasta yhtään mitään, äkkiseltään.

Joitakin kiinnostaa paljon dinosaurukset, ja muinaisaika. Eräänlainen elämää koskeva museo, jos tuohon aikaan voisi hypätä, täältä käsin. Miettinyt jonkin verran eläimiä. Niissä on varmasti paljon tutkailtavaa. Vähän kuin sademetsät, siitä poikenneille, jos vertaisi eri eläimiä, elinympäristöillä, jotka jotenkin marginaalia, periferiasta tarkastellen. Vai miten näitä suuntakäsitteitä olisiksin järkevä käyttää. Käärmeestä jää aika lipova vaikutelma. Näytettä ottaa, ja kaksihaaraisella kielellään, ja silmiltään aika sokean tynkä, kivetteyneen katseen lisäksi. Kulttuurin mukana tulee paljon asenteita, tätä eläimellisyyttä kohtaan. Oma erittelyn paikkansa. Vähän samalla tapaa linnuista voi ajatella, asenteiden puolesta, kun niillä välähtelee se vilkkuluomi, kuin salaman suljin, ja otos. Ulkoisesti samankaltainen juttu, mutta toisaalta myös sisäisesti, mikä ei tule heti mieleen. Jotain vaikutetta otetaan, suoritetaan mittaus, ja sen analyysi, tapahtuimpa maistelemalla, tai miten t

Huumori on irroittelua. Irroittelu on etäisyydenottoa siihen, mikä on yleensä pakollista, jotain seurattavaa, josta ei voi olla kovin etäällä, pitempiaikaisesti, tai käy huonosti. Etäisyydenottotapoja on monenlaisia, suhteessa siihen todellisuuteen, joka on kestävää, tai sillä tavoin vallitsevaa, että törmäys tällaisen kanssa voi olla kohtalokasta. Ihminen on tietyllä tapaa aina sidottu seuraamaan sopivasti jotain, ja toisaalta väistämään seuraamaansa. Pysyvyyttä en oikein osaa muotoilla tuon vankemmin. Joskus heitin asian tetsonista pikkulauseella, jonka syntykontekstiin en enää kirjoittamisen jälkeen päässyt. Ilmaisu jäi unenomaiseksi. Kai siinä lausahduksessa oli jotain reaktiota, josta päätellä jotain, suuntiin liittyvää. Vuosien jälkeen voi näitä bonjata. Ihmisessä on jokin viisaus, mutta senkin ottaminen käyttöön noin vain, voi olla brutaalia. Tilanteet vaihtuvat, eikä sovellettavuutta ehkä ole, puhumattakaan linjakkaammasta sovellettavuudesta. Nykyään miettinyt, miksi

–  Sanotaan joskus vähän ihmeenä, että jotkut hupailevat siitäkin, että vaihtoehdottomuudessakin olisi puolensa. –  Joo. Huumorikoita riittää, tai sanotaan, että tuon tason tapaukset harvemmassa. –  Niin, ja lisäksi kun samalla se sanottu aika lailla tosi. Nimittäin voisi myös kysyä, että onko jotain puolta vaihtoehdollisessa. –  Jep. Kyllä vaihtoehdottomuus laittaa selkeämmin vasten jotain. –  On se. Jatketaan. –  Jatketaan, kunnes puoli alkaa olla selvä. –  Tehdään niin.

Jos ajatellaan viimeaikaisia, niin mitähän eroa on hyppääjissä, Matti Nykänen ja Jan Boklöv? Toinen lenti kuin harakka, ja toinen säntillisesti, mutta silti pitkälle, vaikka muissa yhteyksissä oli ehkä mitä oli, vai oliko? Mitähän tarkasteltavaa näistä kaveruksesta löytyy?

– Se on taas lehdistö mennyt päästelemään paikallisia. – Eihän tuo vielä mitään, kun laskettiin eilen menemään ihan valtakunnalliset. – Eli vähän suurempaa kuin paikalliset. Ok. – Vähään ei kannata tyytyä, eikä pikkumaiseen. On lisäksi vähän kestävämpi toimintapohjakin, vaikka jatkuvasorttisemmallekin. – Paikallisuuden valtakunnallistaminen voi ollakin se juttu. Ok. – On se. Selkeä ero paikalliseen nähden.

–  Pyrki aktiivisesti luostariin. –  Juu. Kunnolla kun täräytti, niin ei siinä seinät tärisseet, mutta varmaan pään tietty osuus tapahtumassa, oli jotain toista. –  Joo. Vielähän tuo, mutta kun on päädytty vähän hidastepoisempaankin lopputelmaan. – Lopputulema. Onkohan kyseessä edes alkutulema? – Juu. Autuaita ovat päänsärkijät.

Mitä ajattelet aamulla ensimmäiseksi? Se kertoo paljon siitä, miten nukut https://www.iltalehti.fi/elintavat/a/98221102-ebc2-4a78-9a17-9b6353ea99d1 Aamulla ajattelin, että olempa sairaana, fyysisesti. Mietin, onko järkeä lähteä töihin. Flunssan alkamisesta kestänyt reilu viikko, vai pariko niitä on. Pätkii jo kovin. Kaksi viikkoa. Oli miten oli, niin mikään päivä sen jälkeen ei ole ollut fyysisesti koettuna täysterve. Pulssi jotain melkein 10 lyöntiä yli normaalin. Tämä aamu on kuitenkin poikkeus siinä, että muina aamuina ei ole ollut aivan yhtä kyseenalaista, paitse silloin alkuaikoina. Illalla söin karjalanpaistia. Onkohan siinä syy? Tavallista suurempi rasittuminen, raskaanoloisen aterialaadun takia, aika myöhään illalla. Aamupäivä koht-ookoo.

–  Jokos teillä on oma rollaattori? –  Ei. Pärjäään vielä ihan kivasti trollaattorilla. –  Aijaa. Meillä on myös hybridi-, sekä jne-mallistoa. –  Samoin minulla. –  Älä. Katellaankin sitten niitä. –  Kato mitä katot. –  Hups. En kato, ... katoan, jos ehdin...

Entä jos islamilaisen kulttuurin voi ymmärtää, siis myös sen äärimmäisimmän muodon, jota ei hyväksy välttämättä kaikki muslimitkaan? Olisiko vähän lupaavampi asenne, jos ääri-islamin kokee jossain ongelmana, tai uhkana? Perusteluni ajattelulle lähtee siitä, että ihminen hakee olosuhteisiin nähden yleensä toimivinta selviytymismallia. Jos resurssiniukkuutta on, ja myös pitemmältä ajalta, niin sopeutuminen tällaiseen luo aivan oman selviytymismekanisminsa. Kohtalo tappiollisenakin voi olla ihan ok, koska selviämistapa on jotenkin hyväksikoettu, kaikesta huolimatta. Miten paljon opittua, ja iskostunutta kulttuuria tarvitsee elää, eli miten se palvelee edelleen, on toinen asia. Ehkä hyvin, ehkä ei täysin samalla tapaa nyt, tai joissain vaiheessa. Sotkua ääri-islam voi olla selkeästi, jos sitä oppiasennetta lähtee kaupustelemaan ristiretkeilijänä sinne, missä jokin muu toimii, eikä samanlaiseen vastakkainasettelussa oikein mieltä.

He`s a genious. Hyvin tuntuu myyvän, yksilöerinomaisuus, jos sitä voi joskus kaupata. Yle kauppaa Markkasta. En muista, käyttääkö äskeistä termiä. Termi on melko yleinen, arkistomateriaaleissa, tosin taitaa tosiaan kertoa menestyjien siitä puolesta, jota kannattaa tuoda esiin, myyvyytensä takia. Naisten yhteydessä käsitettä en ole tainnut kuulua, eikä tule mieleen. Ei kaupallisuus välttämättä ole sukupuoleen sidottu, mutta kulttuurinmukaisuutta se voi heijastaa, ellei sitten luo suoraan sitä. Kaupallisuus kulttuurinvastaisenakin voi myydä, mutta potentiaalinen asikaskunta kapeaa samassa suhteessa kuin populaariliitymä käy vähäisemmäksi. Mikä voi sitten olla kaupallisuuden vaikutus itse kulttuuriin. Ehkä joskus yllättäävän iso. Millä tavoin, niin varmasti hyvä kysymys.

Jonkin verran tulee seurailtua tennistä, arkistoista. Eräs erikoisuus on Dustin Brown. Miehen tyylistä pidän. Huippujuttu. Dustin Brown syöttää tavalla, jota harvemmin näkee. Syöttöliike on kokonaisuus, alusta loppuun, ilman erillisemmän oloisia osia. Koko-osaista syöttötapaa en ole hoksannut liittää naispelaajiin. Miehillä sitä on, esim Goran Ivanisevic oli tällainen, ja tuossa jopa tykkiasteelle ulottuva tapaus. Mitähän yhteistä on, näissä eräänlaisissa fuusiopiirteen toteuttajissa? Tennispelaajia näkee, ja rajoille menemisiä, koska kamppailuja kun ovat, niin yleensä rajoille vetäviä. Madison Keys :stä sanonut joskus, että on aika kivan sujuvaa löyntityyliä. Erilaista kuin vaikka Kerberillä, joka on tässä suhteessa vähän toista ääripäätä, vaikka on menestynytkin paremmin. Kerberiä on kiva seurata, ja ylipäätään vasureita. Kertoo katsojasta. Jotain uutta kun on, niin se vetää. Mitä tulee Keysin peliin, niin aivan kuin joskus uupuisi, ja simahtaisi. Tämä piirre voi olla

Eläimet käyttäytyvät aika erikoisesti. Jotkut niistä. Tapana on ajatella, että kun on sitä, niin siitähän eläimen juuri tunnistaa. Ei vahvaa käytöstyyliä, ellei juuri sitä eläintä. Eläimet voivat poiketa muusta, jonain särmänä, joka erottuu selkeästi, vaikka suorassa tarkastelussa. Yleensä eläimet ovat herkemmin todellisuuteen kosketuksissa, ja jos eivät jonkin asian suhteen, niin sitten tällainen asia on niille aika ulkopuolista, joka ei paljoa vaikuta, tai saa aikaan erityisempää, minkään toiminnan yhteydessä. Buster Keaton leikki aika osuvan oloisesti joskus simpanssia. Ihmisten ihmitoijia on, mutta harvemmin eläinten. Mahdollisuuksia tässä olisi, paljonkin. Viimeisin huomionkohteeni on ollut harakka. Sen liikehdintä on aika poikkeuksellista, muihin eläimiin nähden, tietyllä tapaa. Pitkään ajatellut maailmasta näin, myös eri ihmisten osalta. Osa on yleispyöreämpiä, jotkut piikkejä, jotkut useampiteräisiä. Kokonaisemmalla otteella en tätä piirrekirjoa ole tällä tavoin tuo

3D vaikuttaa. Selitys on nähtävästi se, että on sillä tavoin irrallista, mutta samalla kokonaisvaltaista, että saa aikaan kokonaisvaltaisempaa olemista, kuin mitä seuraaminen enemmän ulkopuolisena on. Realistisuutta lähestyvät asiat suoraan aistittuna voivat viitata eri tavoin siihen, mitä elämä yleensäkin on, aistivaraisesti liityttävänä. Kaikki havainnot perustuvat aina etäisyyteen, joka täytyy ottaa, suhteessa tarkasteltavaan. Havainnoissa ihminen on mukana jotenkin. Mukanaolopanos vaihtelee, tilanteittain. Samoin vaihtelee ympäristö, millä kokonaisuudella se on liityttävä, itse kullekin, siinä vaiheessa ja tilannehetkessä, kun sattuu olemaan. Tunnemaailmaan liittyvät viittaukset ja kuvaukset ovat aistikohtaamisia laajempia, ja menevät kohden jotain kokonaisvaltaisempaa. Ihmisen olemisen tasoista ei ole olemassa arkisen konkreettista käsittelyä, vielä toistaiseksi. On kuvauksia, on käsittelyä, on tietoutta. Arkisena ihmisen suhde ympäristöön on jatkuvasti jotain kokemuksel

Säilyttelin monta vuotta asunnossani jonkin isomman kulkuvälineen ulkorengasta. Ennen säilyttämistä pesin renkaan huolellisesti, sillä oli tullut noukittua roskiksesta. Tällä viikolla oli joku keksinyt käyttöä vastaavalle esineelle. Metsäpolkujen ylläpidossa voi rengas olla varsin luontoystävällinen, ja välineenä käy myös ilman erillis-moottoria, eli luomusti voi hoitua se, mitä tavallisesti on tapana ylläpitää enemmän öljyn varassa olevalla. Oma rengas kotona inspiroi, ja sillä oli monta käyttötarkoitusta. Tuolaisia syntyy, ja joskus ei hankinnoissa tarvitse kuin nähdä jotain viitteitä potentiaalisuudesta. Aika tuo paremmin esiin sen, mihin kapineet voivat soveltua. Esinemaailma on ollut vähän samalla tapaa varauksettomassa vapaudessa, eli on olemassa tilaa, joka ei ole suoraan tietoisella hyödyntämisellä paineistettua. Ajatusmaailman osalta tämä voi olla luontevaa, ideoiden ja vaihtoehtojen tilanteessa, monelle, tai sanotaa, että joillekin, käytännössä. Jokaisen olisi hyvä il

–  Tänne ei saa tulla. On kiellettyä. –  Kai sitten voi olla tulematta? –  Siitä ei ole kysymys. –  Ai. Kyseessä on siis hankaluus. –  Nimeä asiat, miten lystää. –  Ai siinä siis on sitten vähän vapauksia, tai paljonkin. –  Kun nyt otit puheeksi, niin todetaan saman tien, ettei ole.

Yleisyydestä, odotuksista ja yhteisestä paljon vouhotetaan. Moniko tulee miettineeksi, että yleisempi meno voi olla syventymätöntä, jopa repimistä. Rikkonaisuus monissa yhteyksissä ei ole arvoksi nostettu asia. Siten ristiriitaa on, ja tällaisen huomaamattomuutta. Eri tilanteissa voi ajatella niin eri tavoin. Jokin yhtenäinen on kuitenkin se odotus, ja jos yhtään sitä syntyy, niin ohjautuminen laajana selkeää. Olemisen pohjat muotoutuu herkästi. Kun vielä tuollainen tiivistyy, tai voi tiivistyä tietyksi, niin siinähän sitä ollaan, tai kuka missäkin.

–  On se niin, että vaikutus voi syntyä jo ennen mitattavuutta. –  Varmaan. Toisaalta jos mitattavuutta on, niin kai siitäkin voi syntyä vaikuttavuus. –  Totta. Vaikuttua voi monesta. Ehkä ei jää noihin vaihtoehtoihin. –  Niin. Mitähän se todellisuus sitten onkaan, jos mennään vaikutuksista piittaamatta? –  Äläs nyt siitä, kyllä se voi vaikuttaa ihan, tuosta huolimatta.

Paras tapa kirjoittaa on se, että olo on kuin unta, joka toteutuu kirjoittamalla.

Onkohan niin, että sota on aina vallassaolijan aiheuttama, ellei poikkeusta. Poikkeuksia puolestaan yleisestikin löydettävissä, muutamia ainakin, tuosta vain. Se, että sotaa ei tapahdu, eikä näkyvämmin isoa kahakkaa, ei vielä kerro, että kaikki olisi hyvin, vaan voi olla jopa heikommin. Esimerkkejä on tästäkin, aika isoja ja paljon. Poikkeus vastuukysymyksiin voisi olla selkeä mahdottomuus kantaa vastuuta senhetkisyydestä, eikä tätä tietoa välttämättä ole hallintavastaavilla, eikä muut ehkä halua edes ajatella näin. Ehkä liian iso systeemi voi olla mahdoton tässä mielessä, ellei kasvanut hyvin hitaasti, kohti kestävyyttä. Nykyään ajattelee, että nopeus on helposti myrkkyä, ja kun ei heti, niin sen pahempi. Mammutti-systeemisimmissä ei oikein muuta voi ajatella, ja toisaalta kun ovat vasten hektiikkaa, joka oikeasti vaikuttaa, niin ... Kävi mielessä myös toinen yleinen ajatus, joka voi käydä tähän yhteyteen, puolustavaksi tekijäksi. Vaikka kokonaisasetelma olisi yleisesti jotenkin

Mekanistinen ihmiskäsitys oli vallalla, joskus. Sittemmin ihmisen psyykettä on alettu ajatella monipuolisemmin. Beahaviorismi-tyyppiset jäi vähemmälle. Onko monipuolinen ihmiskuva sitten ollut osuvampi? Entä jos tilanne joskus poikkesi siitä, mikä nyt kuvaa ihmistä? Vaikka behavioristiset näkemykset eivät satu kovin hyvin ehkä koskaan, voi ne ehkä toimia paremmin, kuin juuri nyt. Tutkimus on aikaan sidottua. Toisaalta. Tietty todellisuuskin on aikaan sidottua. Ihminen menee ajan mukana, samoin hänen tutkimuksensa. Ehkä maailmaa on ajateltu hyvin paljon niin, että on joko vapaita asioita, tai selkeästi huomioitavia juttuja. Kun huomioitavan piiriin kuuluu kaikki järkevät ja todellisuudesta kiinnostuneet, niin nämä tosiaan voivat olla hyvin tietynkaltaisesti reagoivia. Kun vaikuttavuus nähdään karkeasti, ja karkeaan sopeudutaan, ovat sopeutumat itse karkeita, ja niitä voi ennustaa hyvin. On osa hyvää ennakoinnin paikkaa, ja tällainen voi korostua yhteistoiminnassa, kun lisäksi ha

Tutustunut Minna Cant -nimiseen ihmiseen, joka eli joskus sata vuotta sitten. Teki mm näytelmiä. Näytelmäkuvausten eräs teema oli kuvata köyhyyttä, ja myös sukupuolten eroja. Naiset olivat kuulemme herkempiä markkinamiesten houkutuksille. Jo tuon ajan kauppa osasi hyödyntää piirrettä, jota ilmeni selkeämmin naisilla. Ehkä miesten vastaavaa piirrettä ei ollut löydetty, tai entä jos ei ollut löydettävissä miehillä, jotka olivat jotakuinkin itsenäisiä? Onko siis parasta kuluttamispolitiikkaa aito valinnanvapaus, eikä sellainen vapaus, joka pitää sisällään pakotteen takia tehdyt ratkaisut. Tavallisesti pakote nähdään jotenkin negatiivisena vallankäyttönä, johon tyypillisesti liittyy väkivallan kaltaiset piirteet. Pakote voi olla myös itsestä lähtevää tarpeiden seurailua, ja tämä pakote herää aina joskus, elävillä, vaikka osan tarpeista voi sivuuttaa, ilman suoria vaikutuksia. Positiivista tarvepakotetta voi herätellä monella tapaa. Samoin voi rakentaa puitteita sille, miten tarve

Asiataide on vapautta asioissa, mitä tulee asioiden käsittelyyn. Yleensä tärkeämpiä teemoja ei ajatella taiteena, vaan käsitteistö on erilaista. Voi olla vaikka sanaviittauksia kuten: vaihtoehto, skenaario, ennuste, hypoteesi, ... Vaihtoehtoista ilmenee, kun asioista ei tiedetä paljoa, tai halutaan ohittaa se tieto, joka on olemassa. Olemassaolevan ohittaminenkin voi olla väärin sanottu, sillä olemassaolevaan voidaan nojata erityisen paljon, mutta ei joka hetkessä. Olemassaolevasta ei vaihtoehtoja hakiessa ehkä missään nimessä haluta luopua. Sillä on paikkansa. Olemassaoleva voi olla myös keskeinen juttu vaihtoehtoisessa, jota ilman vaihtoehtoinen ei olisi mahdollista, tai jota vaihtoehtoprosessit tarvitsevat suoraan. Taitaa olla niin, että vain taiteen alueella voi olla vapautta, ja vapaus on taiteellisen toiminnan merkki. Vapaus on aina extremeä, oli vapaudensuuntaisuus luokiteltuna miten olikin. Se voi poiketa paitsi yleisistä odotuksista, myös luonnon kestävästä kulusta, tosi

Katsoin eilen dokkari Ingmar Bergman:ista. Meni Areenassa. Vähän karun ilmeetön äijä. Jopa pelottava, noin nähden. Oli miten oli, niin nauru oli harvinaislaatuista. Kolkkoa, mitä lie. Eräässä kohdassa dokkaria ilmeni. Selkeästi asialla. Selkeästi kertoi, mitä haki, tai siitä osuudesta, jonka tiesi, itsestään. En ole paljoa nähnyt hänen leffoja. Pari varmaan, hyviä olivat. Mielessäni piirtyy eräitä arveluja ohjaajasta. Eräänlainen löytöretkeilijä. Näitä on tavallisissakin, eikä löytöretkeilyjyys tarvitse tarkoittaa huippua, mitä Ingmar edusti. Itseni tunnistin välittömästi löytöretkeilijäksi, siis tältä osin samankaltaiseksi. Ehkä yhteistä on tietty ironia ihmisyyttä kohtaan. Ihmisyys on monipuolista, joten tarkoitan ironialla jotain tiettyä piirrettä kohtaan. Bergman ei tästä kertonut, enkä ole hänen kuullut tällaista aihetta käsittelevän. Ihminen hassunakin voi olla kaikkea muuta kuin ironia-ainesta, olipa kuinka tärähtänyt tahansa. Vaikuttumisesta ei jää vaikuttamattomaks

– Info oli sekavaa, tosin kertojan ajatusta saattoi seurata, mikäli etukäteen tiesi ideasta, ja siitä, mitä hän yritti kertoa. – Eli, että informoijaa, ja hänen selostustaan voi periaatteesssa seurata, jos asia on entuudestaan tuttua. – Jep. Paljon mahdollista, muttei mitenkään varmaa.

Joskus ajatellut, että kun syntyy klikkejä, jotka vaativat jonkin puolen valinnan, niin neutraalius olisi selkeä vaihtoehto. Asia ei ole noin yksinkertainen. Vaikka puolellemeno on aina väärin kokonaisuutta kohtaan, siinä suhteessa kuin sitä tehdään, kohtuuttomana, niin neutraalius voi olla välinpitämättömyyttä, tai vapaamatkustajuutta. Puolueettomuus on oikein, jos erit tahot nähdään ja ongelminensa, ja niissä ollaan mukana, jollain panoksella, jos syytä olla.

Mitä jos päätyisi suoraan ajattelemaan, että maailma on sama nyt, ja vallankumousten aikaan? Tila ei merkittäviltä osin muuttuisi, vaikka tapahtumia olisikin erilaisina. Mikä olisi muutosta, noissa tiloissa v ja vk? Aika veivaaminen konkreettisella tasolla toiseksi, se sama. Siis mikä sama? Joskus on ajateltu tähän tapaan ihan erillisten kirjojen sanoman voimin. Ehkä tällaiset kulut voisi opetella tiivistämään yhteen lauseeseen, jota voi avata sen verran kuin tarvis, aina sovellettavuusalueita myöten, mille on jouduttukin. Vähänkö kivasti toimivaa, ja teoriaa, samassa nipussa? Kulttuureissa voi olla käytännössä eroa. Jos vaihdos toteutetaan pika-aikataululla, niin vaihdoskitka on tosiaan oma lisänsä kaikkeen. Osa ajattelee, että tulisi olla kohta a toisin, ja beekin, ja ilmaisee tahtoaan erilaisella toiminnalla. Vallankumous on kulttuurimixin extremiikkaa. Harvemmin liitetään kulttuurien rakentumisiin, vaikka ajatuksellista arvoa voisi olla.

Taas aika, kun pientä flunssaa. Vähän tukkoista nenää, ja hiekkoutta. Nukkumaan käydessä oli paineen tuntua päässä. Äsken kävin kävelemässä, hiljakseen. Pieni lenkki, tosin sillä tavoin uuvutti tullessa, että helpotti, kun laittoi silmiä kiinni. Kuormittavuus voi joskus vähetä noin, enemmän kuin jos pysäyttäisi kävelyn. Miksihän. Ei paha. Flunssista muutenkin tykännyt. Jo jossain vaiheessa alkua, huomasin kivan muutoksen olotilassani. Aivan kuin resetointi olisi lähtenyt käyntiin. Flunssia siis odottaa, elimistön kaipaamia lepohetkiä. Tai jos ei odota, niin niistä pitää, ellei erityistä. Miksihän näin. Voi olla hyvin huojentavaa, mielelle.

Mitä huomannut "sivusta", niin itselläni ei tunnu olevan tarvetta kuin haahuiluun. Näin teen langanpäästä, jos toisesta. Toisaalta jos jotain kokoan, niin sekin on sillä tavoin tarkkaa odotuksilta, että vaikea ajatella saavan läjään tyydyttävää yhteisvoimin, kun omasta takaakin vaikea koota sitä, mitä odottaa, ja tekeminen voi olla yhtä purkamista, ja kasailua. En varsinaisesti pyri kokoamaan mitään, vaan tuollainen rakentelu itsessään ohjaa, sitä mukaa. Siis vie. Kaikille sopivaa on vain joka kaikkien uniikkiudessa, tai yhteisluontevassa, joita kumpaakin voi tietysti hakea luontevasti, tykönänsä, ketä (")tiimissä(") onkaan, vaikka jälkimmäinen on selvästi tarkoitus olla kaikkien osapuolten juttu, jos osapuolijakoa tehdään, kokonaisuudesta, jollain periaatteella, jonkin järkevän syyn takia. Tuosta kun poikkeaa, on kaikki kaupankäyntiä. Tekemistä toisille, jotta saa jotain tarvitsemaa. Kaupankäyntiä voi aina käydä. Kai silläkin on puolensa, ellei täysin vält

Onkohan suhde vieraisiin kulttuureihin joskus oikeasti merkityksellistä? Kyseessä ei olisi vain jokin vaihtoehtoinen malli elää, jos kulttuuripiirteitä ajattelee kokonaisuutena. Ehkä kulttuuria omaan nähden voi joskus ajatella kuin vieraseliöitä yksilön terveyden kannalta. Suurin osa mikrobeista voi olla ihan ok, mutta tietyissä tilanteissa, tiettyjä mikrobeja voi kartella jo pelkän vaiston perusteella. Toimintamalli, jota vieras kulttuuri tarjoaa, voi olla sopimaton, ja jotta se olisi kestävä, täytyy sen oikeasti muuttua. Vaikka ei arvioijaan nähden täysin samaan, niin yhtä lailla toimivaan, jotenkin toisin. Suhdetta kulttuureihin leimaa odotuksia, ja osa suhtautumisodotuksista voi painottua, miten tekevätkin. Enemmistö ei aina tässä merkkaa, joskaan enemmistö ei aina välttämättä kestävintä edusta. Tietynlaiselle varautumiselle voi olla pohjaa, eikä kaikki ole välttämättä elämän kannalta kielteistä. Tietty varovaisuus ja rajat antavat tilaa yhteisemmällekin, ja jos suvaitsevai

Tuli katsottua lyhyt haastattelu Nykäsestä, joka poistunut keskuudestamme, ja ollut paljon puheenaiheena, kuoleman jälkeen. Matti kertoi, että se hetki kun oli ilmassa, oli ainoa selkeä rauhanhetki. Oli tyyppiä ADHD, kuulemma. Muistuu mieleen omat keskittymisten hakemiset, jotka älysin huomata jälkikäteen, kun tuli mieleen se, mistä pidin. Eräs juttu oli myrsky-uinti. Täydellinen mylläkkä ja tuiverrus, hankalin varustein. Siinä ei tarvitsisis miettiä, mitä tehdä, vaan tilanne ns veisi. Samaa vapautusta saa näköjään Matin tyylilläkin, lennellessä. Tässäkö jotain yhteistä viehtymyksen pohjaa? Viimeisin selkouneni oli seurata erästä katua, mutta lennosta. Siinä mielessä nautinnollinen uni, että päätymän tiesi, mutta pahaksi onneksi poikkesin. Selkounensakin voi sössiä. Ensimmäinen kerta kun tuon tein, tai oikeastaan toinen, tosin montaa näitä ei ole kertynyt. Jääpolkujuoksu on samaa, tilanteille antautumista, irtioton paikka itsestä, kun varaa ei ole kuin ympäristölle. On näit

Melko vähän harrastellut biljardityyppisiä pelejä, viime aikoina. Tänään pelasin yhden pelin. Erikoista siinä oli se, että kun pelasin oikealta puolelta, tein tosi karkeita virheitä. Vasemman puolen paremmuus ilmene myös viimeisessä lyönnissä. Usein joudun katsomaan, kummalta puolelta saattaisin hahmottaa tilanteen, ja saada aikaan tulosta. Tällä kertaa piti löydä oikeaan sivuun, jolloin yleensä käytän oikeaa puolta, jostain perinnesyystä. Nyt piti käyttää vasempaa puolta, kun tuntui todennäköisemmältä, tuloksen kannalta. Vasen oli oikea valinta. Mistä tällaiset sitten johtuu, niin sitä en tiedä. Mielessäni käy ajatus jopa alkavasta alzheimerista. Toiminta rappenee, ja pakko hakea sen edellytyksiä tienoolta, jossa niitä vielä on olemassa. Vaikea sanoa.

Pakko viimein kirjoittaa suoraan se, miten on aina kokenut, ja minkä mukaan käytännössä usein toiminut. Asiat löytyvät itsekseen, ei liian suoraan, tarkasteluun asettaen. Mitä tuo sitten käytännössä tarkoittaa, sitä en osaa tarkemmin selittää. Siihen olen kyllä tyytyväinen, että saan edes tuon kerrottua, mustana valkoisella.

Konstit on monet, sno siivooja, kun karanneita villakoiria ulkoilutti, pitkin likaista lattiaa. Näin, tosin ihan käytännön työ-arkena. Vaikka pöly on haitallista, koska voi aiheuttaa tulipalovaaraa sähkölaitteissa, jne, ja toisaalta voi hengitettynä olla sitäkin kyseenalaisempaa, etenkin keinotekoisemman pölyn takia, niin omat kivat puolensakin siinä on, joita ei tule ajatelleeksi, tai johon ei osaa tarttua, tai nojata, vaikka mahdollisuus siinä on, jonkinlaisena. Marjastajana joskus tuskaillut heinikoitten kanssa, kun poimuriin tulee, ja kotiin kannettavaksi, vaikka tarkoitus olisi lähinnä marjoissa. Huomasin jossain vaiheessa, että joskus heinikko toimii poiminnan hellävaraistajana, aika automaattisesti. Marjat eivät rikkoonnu niin helposti. Muussaantuneet marjat ovat jotain, mutta ehjät joskus parempi. Tästä onkin kiva jatkaa, näitä konstiikan opintoja. Jos vielä jatko-opintovaiheeseen pääsisi. Saas nähdä.

Pyöräily metsän keskellä, pyörätiellä, tai metsätiellä, on kivempaa, etenkin pakkasten aikaan. Kun tulee autobaanan yhteyteen, jossa on leveä kaista autoille, ja pyörätie sen sivulla, on paikka helposti tuulisempi. Asian huomaa jos on kylmissään, tai märkänä, vaikka hiestä. Reitinvalinnassa tällainen seikka voi olla tärkeä, jos vain mahdollista. Aiemmin en ole asiaan kiinnittänyt huomiota.

Joskus ihmetellyt sitä, miksi Yhdysvaltojen sisällissota voi liittyä orjuuteen, kun orjat ihmisinä voi arvella yleisesti melko vähäarvoisina. Sama muissa taistoissa, tiettyjen ihmisryhmien osalta, oli kyseessä melkein mikä ihmisryhmä tahansa. Miksi noin? Tullut mieleen Suomen tilanne, pakolais- ja ulkomaalaistaustaisten yhteydessä. Samaan voi liittää taistelun eläinten puolesta, tai jopa luonnonsuojelun. Tai vaikka sukupuolisen tasa-arvon teeman. Aivan kuin joissakin tilanteissa olisi kivempi olla kaukaisempien kanssa, kuin lähijoukkojen. Kyseessä ei taida olla oleminen, vaan liittoutuminen. Lähijoukot eivät käy kanssakäymiseen, mutta eivät myöskään liittoutumiseen. Syynä varmaan se koenta, että ne lähelläolevat ovat oikeasti kaukaisempia kuin fyysisesti etäisemmät ryhmät, joihin vedotaan, joita suojellaan, joiden kanssa liittoudutaan. Välineiksi käy monenlainen, keppihevoseksi, tai tulenruuaksi. Mieleltään liittoutumiset voivat olla ihan aitoja, ja tarjoavat tavallaan puhtaa

Eräs rikkauden käytännön määritelmä voisi olla se, miten hyvin erilaisia harrastuslajeja voi harrastaa, tuosta vain, ilman esteellistä kynnystä. Osa harrustuslajeista ei ole tuolla tavalla mahdollisia. Toisaalta yllättävän monta lajia voisi olla saman tien lähes kaikkien arkikäytössä, tai ainakin heidän, jotka jossain vaiheessa kiinnostuvat enemmän. Hyvä kysymys urheilu- ja harrastus-seuroille. Näin voi ajatella jotain lajien yleishyödyllisyydestä, ja sen edistämisvaikutuksista, seurojen osalta, jne.

Näyttäs siltä, että suurin osa asumisalueiden pinta-aloista on varattu autoille, jos tarkastelee asuntoalueiden sisäpihoja. Onkohan asiasta tutkimusta? Monta prosenttia on parkkipaikkojen pinta-alan osuuus, suhteessa asuntojen viemään pinta-alaan? Asuntojen pinta-ala voi hyvin olla minimoitu, varmaan monesti. Samaa voisi odottaa autoille varatulta alalta, vaikka niiden viemää pinta-alaa ei tarvitse samalla tapaa rakentaa isoin resurssein, kuin asuntoja. Pinta-ala on helposti pois muulta, vaikka pihakorikselta, jne.

Mitenköhän paljon osataan antaa arvoa sellaisille yrityksille, jotka kyllä lähtevät käyntiin, mutta ovat niin vaikeita, että tulisi päätyä ehdottomaan räjäytykseen, vaikka pitkällisen käsittelyn jälkeen? Mikä on sen arvo, että lähdetään liian vaikeati, ja kaikki meneekin uusiksi? Lähtöoletukseni on, että vaikka tällaisesta arvellaan kyseenalaisesti, niin kaikkea muuta. Hermoja tuo kyllä vaatii.