Juhasamy

Lämpöhalvauksesta: https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/2a417db7-0422-44c2-93d7-0349207619e9 Ensimmäinen mustikkareissu, tai toinen, meni vähän mainittuun tyyliin. Syynä varmaan eniten se, että selkeään lämpöön ja rehkimiseen ei ollut vielä kovin tottunut, kun pyöräilyäkin mukana. Metsässä jotostelu on hikoiluttavaa, ja jos suojautuu hyönteisiltä, voi hikoilla melkein paikoillaan, tekemättä mitään. Alkuun ei osaa näitä tekijöitä säätää sopivaksi. Mustikassa hyvää on se, että tosiaan on vaihtovaatteet, metsäilyvaatteiden lisäksi. Vaihtovaatteet mahdollisimman pienet, jolloin matkatessa tuulettuu riittävästi. Hiostavan päivän jälkeen pyöräily vähemmissä kuteissa on kuin ilmameressä uimista, jolla pohjustaa järvivaihetta. Kun matkailuvaatteet kevyet, niin toisaalta kantamista mahdollisimman vähän, kun varusteiden mukanapito muuten välttämätöntä, ellei tee spesiaalikeikkaa. Lämpöhalvauksesta tuli puhuttua halvan humalan veroisesti. Koko prosessi on tosiaan tuota, kokemuksena.

Mustikassa, heti töitten jälkeen. Mustikkaa paikoitellen. Rankka päivä, vaikka olin metsässä vain vajaa kuusi tuntia. Parisenkymmentä litraa, mikä ok. Vettä uhkasi sataa, joten ajattelin, etten vedä kovin tiukkaa päivää, senkään takia. Saunassa kävin reissun jälkeen. Sukulainen soitteli, ja makasin lattialla, jalat tuolin päällä. Oli todella raukea olo. Mieleen tuli erikoinen assosiaatio. Olo oli samanlainen kuin joskus matkalla kotiin, Punkaharjun kohdalla. Pentu olin tuolloin.

Viime aikoina koodaillut tiiviimmin. Elämänpuitteet rakentuvat aika toisin, kun uppoutuu aivan toisenlaiseen ympäristöön. Kun on ollut kauemmin muualla, tulee väistämättä etäisyyttä aiempaan. Palatessa huomaa kaikenlaista, eri tavalla, kuin ollessa, saman äärellä. Jos on sitä samaa, vaikka vilkkaana, ja toiminnantäyteisenä, niin tämä voi yllättäen puuduttaa. Tarvitaan irtiotto, oli se mitä vain, ja kun palaa, niin vasta sitten net tutut kohtaa, oikeasti. Keskittymisestä kun kerrotaan, ettei olisi hyvä multitaskata, ja tulisi mennä asia kerrallaan, niin mitä se lopulta tarkoittaa, ohjeena? Ehkä turha häsläys ei ole hyväksi, tosin jos häsläys on hakemista, eikä seurattavaa fokusta ole, mikä on tyypillistä uuden haussa, rutiineihin poiketen, niin sähläys on suorastaan pakollista, jotta fokus säilyisi, vaikkei tietäisi, missä fokuksen tarkemmin ottaen tulisi milloinkin olla. Keskittyminen on uppoutumista, jonkin varassa vajoamista, minne pääseekin. Jotta voi vajota, tarvitsee tur