Juhasamy

Holokaustin muistopäivä meni. Usariin piti kirjoittaa jotain käsitystä, tuosta aiheesta, josta taas mahdollisuutta olisi ollut, vähän toisella tapaa kirjoitella. No, erään blogistin kommenttiosioon heitin jotain, kun käsiteltiin sitä, miksi holokausti syntyi. Menin sanomaan, että kyseessä on sivistys/kehitys, ja selkeä sellainen, nykyaikaan liittyen, kuten usein korostetaan, aikalaishyväisesti. Sivistys kun vielä yleensä ihan noin, assosioidu ongelmaksi, eikä holokaustin syyksi, niin täsmensin, että eräs sen merkittävä piirre on potentiaali, jolloin päästäisiin eräällä tavalla kertomaan ongelman perustavammista syistä, tai tapahtumapohjasta. Potentiaali ja sen paketti, näin isona kuin mitä p-pallosta saadaan Maapallolle, on tosiaan se, mikä jakaa ihmiset, suhteessa tähän, kun nyt sattuvat tarvitsemaan jotain siivua siitä, tai ilman siivusellaista, ei oikein saa sitä, mitä syytä saada. Joten siinä se. Ongelmaa ei olisi mikään ideologia ratkaissut, ja ongema ilmenisi, miten tekeekin. Hyv

Korona on selkeästi nostanut tarvetta tarkastella erilaista toimintaa, ja sen tuottamaa hyötyä, mikäli toiminassa on selkeä hyötytavoite. Osa toiminnasta ei suoranaisesti pyri hyötyyn, vaikka tällaisen toiminnan rakentaminen, voisi lähteä suorasta hyödyn tavoitteesta. Tehokkuus tässä mielessä on hyvä tarkastelun kohde, koska siinä kun tehokkuudesta poiketaan, tuotetaan ehkä haittaa, samassa suhteessa. Ihmisen maailmassa, energian käyttö aikayksikkö kohden, on melko huono mittari, useimmissa yhteyksissä. Teho tolkullisena, on enemmän hyötysuhteeseen viittaavaa. Miten paljon vaivaa, ja resursseja kohdennetaan, jonkin tavoitteen saavuttamiseksi. Kun hyötyä ei suorasti voi ajatella, eikä selkeää hyötytavoitetta, voi painavasti mukaanotettu hyödyn arviointi, toimena ja käytäntönä, johtaa ongelmiin. Jotta hyödyn mitattavuus olisi mahdollista, tulee arvioida mitattavissa olevia tekijöitä. Siinä missä mittausta varten on tehtävä karsintaa, vaikuttavista tekijöistä, täsmentyy mittauksen luotett

  Mainasin kirjoittaa aforismin/ajatelman: Mitä enemmän äly-osuutta, sen enemmän kykyä ja valmiuksia, suoraan otettavaksi, tosin sen vähemmän kykyä ja valmiuksia, suuntautumiselle, ts potentialisää sille alueelle, jonka kupeeseen kasvu kestää kauemmin. Ajatelman tarkempaa muotoa en muista. Sanoma oli jotain tuota. Älykkyys-käsite, järkevästi maailmaan liittyvänä, voisi viitata vahvasti autismin tai robotismin tyyppiseen. Toiminta näkyy konemaisuutena, jossa on hyvää, sekä toisaalta heikkoa. Tämän tyypin tarkasteluvinkkeli, joka kavantumallisemman botismi-osuuden havaittavuudelle suotuisampaa, ja vaikka on toisaalta yhtä lailla kiinnittynyttä botismia, niin sentään jotain jalostuneempaa. Jossain tutkivassa ja hakevassa kielenkäytössä, koko älykkyys-käsite tuntuu sekoittavalta. Siihen liitetään käytännössä jotain suuremman konteksti valmiutta, kuin pelkkää konemaisuutta, kuitenkin niin, että konepiirteisyys on varteenotettavaa, eikä ylenmäärin löysiä ole havaittavissa. Sosiologisessa mie

Asiakäsittelyissä ilmenee paljon markkinointia, harhaanjohtavuutta, ja mikä pahinta, aikaa kuluttavaa höttöä. Valeuutisointi ei välttämättä ole niin paha, kuin tilan vieminen tärkeiltä. Asiakäsittelyn tasoa on, myös parempana. Toisekseen, asioita käydään jonkin verran perusteellisemmin, tai vielä parempi sanoa, että asioihin on helpompaa liittyä. Esim Youtubessa on paljon tunnettuja julkishenkilöitä, joiden taustaa voi tietää isommin, eikä tarvitse altistua vain hajanaisten kommenttien sirpalemaisuudelle, jossa millekään erillisulostulolle, ei löydy selkeän hyvää sijoituskontekstia, jota vasten viestin arvo pääsisi oikeuksiinsa. Yleinen malli ja mielipide kaikesta, on tiedollisemmalle, ja pysyvyyttä hakevalle, huonosti motivoiva tekijä, asiaosallistumiseen. Yleinen mielipide on, mitä on. Aika muuttaa sitä, ja tappeluiden voimasuhteet. Ei oikein pysyvää, ja sekin jonka joku voi saada kestämään kauemmin, vie energiaa, ja lohkaisee elämästä niin paljon aikaa, ettei oikein tolkkua. V

Biden: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007784193.html Lavrov: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007798698.html Jokainen maa kärsii sisäisistä ristiriidoista, ja tällaisten suhteen ollaan samassa veneessä. Jos vaikka EU aikoo yhtään olla rauhan asialla, niin yrittää hoidella elintienoota osaltaan, ihmisen toimintaa ymmärtäen, ei syntipukkeja hakien. Ihmisyyden, yhteiskuntien ja kollektiivien tienoilta, on paljon opittavaa ja ymmärrettävää. Vaikka tylsempää kuin suora toiminta, ... niin ratkaisut pitkässä juoksussa, vaativat tavallista asiaduunia, ei sen ihmeempää. Eri juttu, jos välttämättä haetaan kärhämää. Tätäkin on pyritty tekemään, muista niin paljoa piittaamatta, menneisiin aikoihin kun tutustuu. Duunia riittää, eri sektoreilla. Jotain yhteistäkin voi yrittää saattaa maaliin. Tämän jälkeen syntyy sitä kakkua, ja vaikkei jaettavaa, niin tilaa ja mahdollisuutta hoitaa omia asioita, ilman jatkuvaa hyökkäystoimintaa, ts vahvaa puolustustuspainotteisuutta. Idea koskee gl

Hiljaisen tiedon merkitystä korostetaan. Korostus koskee työelämää, ja toimivuutta yleensä. Hiljaisen tiedon kielteisiä puolia taas ei usein mainita, ainakaan niitä ei ole suoraan liittää tällaisen käsite-haaran avautumaan. Hiljaisen tiedon ongelmaa, voidaan silti käsitellä paljon, tosin eri yhteyksissä, vaikka erilaisin käsitelähdöin, tai käsitekontekstein. Tästä huomaa, jotain kanavoitua käsittelymaailmaa, jonka rakenne itsessään, voisi olla avartavan oloinen, tutkailun puolesta. Hiljaisen tiedon eri puolet, eivät tosiaan ole useinkaan oma juttunsa, aihealueensa, mikä tulisi kauttaaltaan enemmän käsiteltyä, monipuolisuuden mittarein. Käsittelytarve näyttää siten käytännön elämässä, olla muuta kuin ilmiökeskeistä. Haetaan asioita, ja sen mukaisesti tulee maailmaa tarkastelun alaiseksi. Kun hiljaiseen tietoon nojataan, se osataan löytää, se osataan mainita. Kun rutiininomaisuus, valmispohjaisuus vailla erilliskytkennällisyyksiä, ei jossain ole samalla tapaa yksioikoisen toimivaa, voida

Nyt kun muistais vielä, mistä piti kirjoittaa. Jotain kivan oloista langanpäätä kävi mielessä, mutta näin näitä unohtuu, kuin huomaamatta, vaikka lähdin valmistautumaan nimenomaisesti siitä kirjoitteluun, minkä nyt unohtanut. Teema liittyi ekosysteemiin. Luin juuri maaseudun tulevaisuutta, jossa oli artikkeli tutkimuksesta, jonka päätelmä oli, että maaseudun viljelyalueelta kun menee niittymäisempään maisemaan, eliöstö rikastuu, ts yksipuolistuminen vähenee. Metsien yhteydessä, retkeilijän kannalta, samaa seikkaa tuotu esiin hengitysilmaa koskien. Kun menee syvemmälle metsään, niin sieni-itiöiden laatu pomppaa toiselle tasolle. Itse havaitsin joskus Saimaata vähän kiertäessä, miten vedenlaatu vaihtui jossain kohden todella kirkkaaksi, verrattuna lähialueen vesiin, kaupungin laitamilla. Havainto yllätti. On toisaalta kokemus metsän raikkaudesta, noin ulkoilijana. Kerran ajattelin ääneen sitä ihmetystä, miten pimeä ja syksyn likainen metsä, voi olla puhtaampi kuin mitä kaupunki koskaan.

Parasta yhteisemmässä käsittelyssä ja omistautumisessa on tietynlainen arvaamattomuus, tai avoimuus, josta voi lähteä syntymään jotain sellaista, mitä ei ole kukaan voinut etukäteen odottaa. Kun tuollaista tilannetta ajattelee, niin mitähän ovat lainalaisuudet, jotka mahdollistavat tuollaista "putoamista", tavalla, jota kukaan kukaan onnistu estämään, tai ei ole tähän normitoimeen joskus motivoitunut / tyrkkäytynyt. Oikeastaan, vapaan syntymisen tilanne, joksi tätä myös voisi yrittää nimetä, voi tapahtua myös kaikessa rauhallisuudessa. Estäviä tekijöitä nimittäin ei ole, kuin itsessä, ja niissä painolasteissa, joita ei ole osannut heivata pois, edes tietyksi ajanhetkeksi. Vaikka lähtökohta omassa toimijuudessa, erilaisten syntymisten mahdollistamisen puolesta, voisi ajatella olevan vapaampi, niin päätelmä on vähän turhan yksioikoinen, ja mikä osumattomampaa, päätelmälle ei ole suurta tukea todellisuudesta. Isommassa porukassa, on enemmän ammennettavaa. Jos siihen on pääsyä, p

Usein halutaan korostaa, että Suomi kuuluu länteen, läntisiin demokratioihin. Katson itse demokratia on hyveeksi, haasteelliseksi ja samalla tavoitteeksi, joka on jokaisena aikana tienattava, ja tavoite sitoo kaikkia kansalaisia laajasti, työhön. Mitä on demokratiatyö? Julistautuminen kovin suoraan tavoitteenmukaiseksi, aivan kuin olisi demokratialle vastaista. Toinen on länsimaisuus. Mitä se tarkemmin ottaen on, ja mitä ovat sen hyvät ja huonot puolet? Vertautuvatko länsimaat lähinnä kehittyviin maihin nähden? Mitä ovat edistystä ja sivistystä tuovat piirteet, joita länsimaissa tavoitetaan, ja millä keinoin? Onko länsimaisuus jotain liittoutumista, ja sen hakemista?

Jotain paikallista. Jäähallista puhuttu jonkin verran (Lappeenranta). Keskusta voisi olla hyvä tällaisille. Sama matka, eri suunnista, joten kokoontumista ajatellen, jos sellaista tarvitsee, menee jotenkin tasapuolisesti, ja ekonomisesti. Keskusta-alueen arvo taas on outo. Tästä aiheesta en tiedä paljoa, tosin joskus kuullut mainittavan siitä, että (kaupunki)yhteisöt olemassaolollaan luovat arvon keskeisille paikoille. Jotta keskeisiä paikkoja voi vallata pysyväluonteisemmin, pinta-alan osalta, niin yhteisön palveleva merkitys lienee peruste tällaiselle. Tarkoittaa toisaalta sitä, että jos tästä yleisesti luodusta arvosta nauttii, tulisi korvausta suorittaa taholle, jonka varassa asema lepää. Tällaisen ajattelutavan mukaisesti, voisi rakentamiset olla aivan toista. Voitaisiin tehdä sitä, millä on palvelevuutta. Yksityisteemaa ainakin itse miettinyt. On hyvä juttu, tosin laaja-alaisuudessa tuppaavat olemaan, eivät kovin kapeasti, kuin tietyltä osin. Eräänlaista varkautta, hyväksytysti.

Liikennettä tullut jonkin verran käsiteltyä, Facen eräässä keskusteluryhmässä. Siitä siirtynyt käsittelemään infraa, ja peruselämäntapaa, joka näkyy liikennettä laajemmin, jatkuvasti arjessa. Järjestys liikenteessä, ja arkipuitteissa, on kaaosta. Tässä vaiheessa listailin joitain perusasioita, mihin rakentelussa voi nojata. Jotain perusjuttuja on oltava, jotka painavat, pelkän sekoilun sijaan. 1. Asuminen suhteessa päivittäiseen liikkumistarpeeseen, oltava sen mukaisen rakenteen sisällä, jossa rutiininomaista kuluttavaa liikkumista, ja sen massiivista rakentamista ei tarvita. 2. Jos nojataan joukkoliikenteeseen, on se tarjottava ainoastaan reitille, jossa on selkeää mahdollisuutta massaliikkumiseen, ja sen tekemiseen sujuvaksi. 3. Liikuntakyvyn laskiessa, asuinpaikka on saatava hyvin läheltä peruspalveluita, ja joissain tapauksissa asumapaikalta suoraan. 4. Maa-alueita ei saa peittää pysyväisrakenteilla (asuminen, muu infra) enempää kuin tarve. 5. Jokaisesta asuinpaikasta lähtien, on

YLEn eräässä musiikki-ohjelmassa, käsiteltiin neroutta. Erikoista, että vasta nyt älyää, miten huonosti sanaan viittaavaa on käsitellyt, ja miten hiekosti käsittelyä tehdään yleisesti. Nero-sanaan liittyy ihme pyörittelyä, ei mitään täsmällistä. Täsmällisyys ei kuitenkaan olisi mitenkään mahdotonta. Nerouden voi sanoa olevan hulluutta. Usein nämä erotetaan toisistaan. Jos erottaminen tehdään, niin kokonaisuus tuskin tulee ymmärretyksi. Toisaalta, jos hulluus viedään liian kauas, mennään asian ohi. Neroutta on, siinä missä hulluutta. Kumpaakaan ei voi kieltää. Nerous on yksinkertaisesti ajatellen: Hulluutta, jonka ilmeneminen saa erilaisen suhtautumisen ulkopuolisissa. Suhde neroon on ainakin jossain määrin arvostava. Suhde hulluun, menee selkeiten mielen köyhyyteen. Oleellista kummassakin, on kuitenkin tietty toiseus. Mistä käsin nerouteen liittyvä toiseus lähtee, on omanlaisensa asia. Näissä on erilaisia lähtöpohjia, osa mukiinmenevämpiä, osa sellaisia, jotka mitätöi kaikki loisteliai

Pimeässä metsässä kun kävelee, otsalampun kanssa, niin melko toisenlainen liittymä tienoisiin. Aistimaailma näön osalta valon kantaman päässä. Siltä osin, sentraalirajattu, tavallista tiukemmin. Ajattelin tuollaisen olevan jotain VR:lle (virtual reality) tyypillistä. Ei kai, kun kyseessä reaali, tietyltä osin täysin koettavana ja vastaanotettavana, vaikka ennakoitavuus aika toista, kuin päivällä. Jollain tapaa kuvio tuo kuitenkin samoja fiiliksiä, kuin VR, vaikka tienoona ei yleensä omilla reiteillä ole yhtä värikkäitä tapahtumia. VR voi kuvata jotain todellista, koko elämän laajuudelta, siinä kun kuvata osataan katsojalle, mutta silti kuvattu  on aina toista, kuin suora todellisuus. Mielen tasolla aito VR voikin olla enemmän unen kaltainen. Koska tilanteen tietää kuvitteelliseksi, voi mieli seikkailla vapaammin, jolloin vastaanottajana, oman kontribuution osuus voi tarkoittaa jotain vahvempaa kuin todellisuus. Elokuva on VRää, tosin VR ei ole niin suoraan kokonaisvaltaista. Interaktii

Tutkimus on tieteessä perusjuttu. Mitä tutkijuus sitten on, ihmisenä? Varmasti jotain. Jokin piirre korostuu, tai syytä korostaa, tutkimuksessa. Jotain menee vähän toisin, kuin tavan elämässä. Ei varmaan olemassa systeemistä kartoitusta, täysosuvana, tai ehkä höpsö lähtökohta selvittää lähestymistapaan merkittävästi liittyviä. Tutkimisen peruslähtökohta on kai se, että arvelee jostain, johon ei ole olemassa riittävästi otetta, ja ote tässä tarkoittaa tieteen vinkkelistä kai eniten tiedollisuuden osuutta. Tuntematon, tiedostamaton, tajuamaton, ... voi herättää kiinnostusta. Minkä voi kokea ja tajuta, sitä ei välttämättä osaa selittää sanallisesti, teoreettisesti, ... Poikkeaa siitä, että olisi jotain täysin tuntematonta, joka selittäisi havaintoja. Jälkimmäinen vaikuttaa selkeämmin salapoliisityöltä, ja löydettävää ajatellen arvokkaammalta, koska avautuu mahdollisuus ymmärtää enemmän siitä, mitä on havaittavissa. Havaintotason tietämys ja rakentelu, vs perustavamman osuuden m

Eilen katsoin leffan: System cracker. Kertoi noin 10-vuotiaasta tytöstä, joka oli laitoskierteessä, impulsiivisaggressiivisen käytöksen takia. Tarinana erittäin uskottava. Tuollaisen toteutus täyskuvaavana, kaikilta osin vaikeaa. Hyviä kuvausideoita, joista tosin en kaikkia älynnyt. Uutta oli, ilmaisutavassa, ja teeman ilmaisuun sopivaa. Vaikka loppu oli traaginen, ja katsojalle yllättävä, niin tavallaan mielentilana se päättyi "onnellisesti", siis kuolemaan. Suhtautumisen tällaiseen, voi kokea vaikeaksi. Mitä jos kuolema onkin vapauttavaa? Mitä riskiä elätellä tällaista? Ihmisen ajautumia itsessään, en lähtisi millään valtuuksin arvioimaan, tai hänen, joka katsojana luo suhdetta kerrontaan. Toivoa voi, ettei ole rikkoja, tällä tavoin. Toisaalta, päähenkilön kuolemasta ei ole varmuutta. Särkyneisyydestä on. Sitä varmasti luvassa, samaa toistaen, jos kuvittelee jatkoa. Kuvaavaa oli henkilön kasvot, suhteessa toimintaan. Jotenkin realistinen juttu, myös näyttelijän

Tykkäämisestä, toimintona, debatoitu joskus foorumeilla. Peukutukselle ei ole vastatoimintoa, siis peukku-alas-osoitusta, tosin muitakin osoituksia on yleensä valittavissa sille, miten mitäkin kokee. Sisällöllisesti arveltu vähän köyhän oloiseksi toiminnoksi. Voi osallistua, melko vähin perustein, muutenkin kuin vastaanottajana. Jos peukutus, ja sen kaltainen vakiosymboli-osoitus, on ainoa osallistumisen muoto, vastaanottamisen lisäksi, niin missä ympäristössä vallitsee, voi olla ongelma, tai kertoa kanssakäymisen alhaisesta laadusta. Missä noin karkeaan ei tarvitse turvauta, yksinomaisena, lyhytarvioinnit, tietyn suhtautumisen osoittamiseksi, voi olla ihan ok. Äänestys demokratian eräänä välineenä on tätä, että yhdelle peukku, muille nollat, ei tietääkseni miinuksia, missään. Lyhytarvionnit vastaavat keskustelunsuuntaisemmassa hajanaisempaa, tai spontaanimpaa heittelyä, tai sättiä. Jotain muutakin voi yleensä tokaista, kuin käyttää valmiiksi rakennettua, suhtautumi

Eilen metsässä, varovasti. Keskiviikkona tuli pieni flunssa, kun satoi, sääennusteesta poiketen, ja kylmetyin, vaikka yritin olla jatkuvasti liikkeessä, enkä siis keskittyä marjastukseen, vaan sienten etsintään. Ei riittänyt liike, sillä vähän väliä satoi, ja märkä maasto kasteli. Tietyllä tapaa epäonninen keskiviikon reissu meni mönkään paitsi sateen, niin sateeseen varautumattomuuden takia. Ei lämmintä matkassa, ei huopahattua, jonka ostanut, ja lisäksi luulin, ettei sateenvarjoakaan, tosin tämäkin meni niin, että tuli kannettua se sateenvarjo, muttei käytettyä. Flunssa aiheena on hyvä, koska sitä haluaisi, ettei ihan pienestä metsäyhteys katkea. Mietiskellyt teemaa viimeistään silloin, kun flunssa päällä. Viime yönä oli kurkku kipeä, kuten edelleenkin. Kokemuksena eilinen päivä oli opettava, kun liikkeellä heikossa kunnossa, siis varoen samalla rasittumasta liikaa. Eilinen reissu oli käännekohta mustikan suhteen. Viime viikolla oli vielä ihan kerättävää mustikkaa. Kun puolukka

Katsoin hiukan arjen väärinymmärtämisestä. Käsittelytilaisuus vuosien takaa, Helsingin yliopiston tuottamana. Uskonto aiheena oli itselleni koulussa ihan ohimenevää. Ei mitään kiinnostusta teemaan. Sama oli monessa muussa aineessa. Nekin aineet, jotka periaatteessa kiinnostivat, olivat omaa aikaani nähden väärässä kohdassa. Nykyään voi jo kiinnostua aivan eri tavalla kaikesta. Oikeastaan moni kouluissa käsitelty teema saattaisikin kiinnostaa vasta nyt. Mitä sitten ovat kiinnostavat teemat, joihin on luontaista kutsuvuutta, vaikka kymmenen vuoden kuluttua. Vaikea sanoa. Opiskelijoiden ja koululaisten teemoista tiedetään kyllä sanoa. Osaavat kyllä valita tai siis usein lotota, ja kun kerran jotain ruksattu, niin kiinnostipa tai ei, niin päntättävä. Sama ammattien kanssa. Ajanhaaskausta, survoa itsensä sitoutumuksiin, vaikka itse voisi valita. Miten voi tietää, mistä tulee pitämään, ja minkä kokee omakseen. Kutsumukset hukutettu. Näin suuremmalta osin. Jos ihminen ei jotain

Jos ihmisellä on tunnemaailma, ihminen voi ajoittaisesti päätyä erilaisten tunteiden vaikuttamaksi, niin samanlaisesti on koettavan pysyvämmät olotilat, joita myös erilaisena. Tunne voi mennä nopeasti. Vaihtua vaikka toiseen. Olotila ei välttämättä ole niin voimakkaan tunnepitoinen, mutta jotain tunnesävyä kestää pidempään. Havainto taas omanaisempana, ei välttämättä merkitse erityisemmin, tosin siihen voi liittyä merkityksiä, jolloin jotain kokemusta tapahtuu. Havainto voi kääntää jotain tunnemaailmassa, ja ehkä olotiloissakin. Jos tunnemaailma on yleensä vaihtuva ja ihmisellä näin toimivana tarkoituksenmukainen, olotilaansuuntaisempana kyseessä on entisen vaikutukseen jääminen, jolloin on mahdottomampaa olla samalla tapaa vaikuttuvana havainnoista, kuin vapaammasta tilasta lähtien. Tunne voi saada aikaan toimintaa, siis jotain tunteenmukaista. Tunteisiin voi yrittää lisäksi vastata aktiivisesti niin, että hiertävä tunne lievittyy, tai positiivinen tunne voimistuu. Positiivise

Usein puhutaan rationalisoinnin riskeistä. Varmasti aivan oikein perustein. Tapahtumia tulisi enemmänkin kokea, ja käydä läpi. Toinen puoli tässä on jonkin verran myös totta. Kun on myrskyilyä, niin se voi olla loputon myös silloin, kun asiat voisi olla selviä, ja jos taistella täytyy aina, niin olisi rintama sitten toisaalla. Eräs piirre ihmisillä on, erilaisten katastrofien yhteydessä lisäksi sellainen, että asiat halutaan kirjoittaa ja saattaa etupäässä tiedoksi. Tarvetta on ilmennyt jonkin verran historiassa. Dokumentoinnin pohja voi olla samankaltainen kuin ylipäätään se, että lisäännytään, ja hankitaan lapsia. Piirre voi joskus ohittaa tolkullisuudessaan sen, että alettaisiin lisääntyä kuin myyrät.

Joskus vuosia sitten, ostin neljä soikeaa, 15 litran ämpäriä. Sen jälkeen vastaavia, hiukan eri mallisia, matalempia ja pinkkejä. Heti alkuun meni värillisistä kuljetusämpäreistä kantolenkki, muutamasta. Vuosia myöhemmin, eli eilen, särkyi yhdestä pohja täysin säpäleiksi. Erikoista, että se värillisten joukko, jossa kantakahva meni rikki, on noista ämpäreistä nyt paras, muutenkin. Eräs oppi vuosien varrelta sekin, että kantolenkki ei ole välttämättä paras lisäuloke ämpärissä, vaan voi aiheuttaa ongelmaa esim varastoidessa, ja takertuessaan johonkin. Lisäksi ämpärin kantaminen omassa tapauksessa on monesti metsäillessä toisella tapaa tehty. Kantolenkki saattaisi joskus olla avuksi, tosin nykykäytössä turha.

– Jos ei elä omaa lähielämää, eikä sitä käsittele, tuskin oikeutta lähteä laajempiin ympöröihin, samalla tapaa. – Jep. Ja toisaalta jos ei laajempia asioita käsittele, ja toimi niiden mukaisesti, ei ole oikeutta lähielämään, samalla tapaa. – No, johan on kinkkistä. – Juu, joskus vain ei ole mahdollista kuin toiseen, joten tällainenkin paikka ilmenee. – Ai, no toi selventääkin paljon. Käsittelyistä tuli mieleen ongelmakohtiin syventyminen. Etukäteisvalmisteluissa ei oikeastaan voi olla muuta kuin aiemman perusteella lähtevää suuntautumista, oli se suunnittelua tai jotain tulevaisuuteen ja tapahtuneisiin liittyvää. Meinasin aloittaa niin, että ainoa järkevä kohta käsitellä jotain, on ongelmakäsittelyt. Kun kaikki menee hyvin, ei käsittelyjä tarvita, etukäteisenä, vaan luontevaa on mennä intuitiolla. Kun kaikki pysähtymiset eivät oikeastaan voi olla kuin ongelmiin liittyviä, niin oikeastan käsittelyt ovat aina ongelmakäsittelyjä. Ehkä se ero on käsittelyissä, että siinä kun ha

Nettikeskustelun tasoa voi nostaa helposti siten, että siinä kun on kommentteja, heitto- ja sutaisutyyliin, niin vastapainoksi voisi odottaa selkeämpää perehtymistä, ja yrittämistä paneutua laajempaan otteeseen, itsenäisesti. Siis myös tällä tavoin osallistuen. Samaa jos odottaa medialta, pelkkien pinnallistapahtumien sijaan, niin odotuksissa jotain yhtäläisyyttä. Heittely selkeän vakavuuden vastapainona virkistää ja avaa. Sillä on paikkansa, tosin yksinomaisena vähän kuin ei mitään, eikä edes sitä.

Kuluttajan ostokäytöksen mukaisia tuotteita myydään. Kuluttaja voi haluta mitä vain. Toisalta hinta ostopäätöksissä ratkaisee, ja on samaan johtava, jolloin voi rakentaa jotain, halvemmalla, mikä voi olla kestämätöntä. Lopputulos voi olla sekin, että kuluttaja ei voi ostaa sitä, mikä on kestävää. Kestävää ei ole tarjolla. Tuottajaa voi ajatella toimijana, jolla on tuotteeseen liittyvää osaamista, ja hän on keskittynyt tuotteeseensa. Jos jokainen yksittäinen kuluttaja joutuu ottamaan selvää tuotteista, on tämä melkoinen selvitystyö. Paitsi, että merkittävä ongelma kuluttajan valveutuneisuuteen nojaamisessa vaikuttaa epärealistiselta, etenkin tuotantomaailman selvittämishaasteen takia, niin kuluttaja ja kansalainen jos vastaa yleensäkin kaikesta, niin toimijilla on tämä huomioiden vapaus, mikäli lakia ei rikota. On alueita, joita ei voi arvioida, kuluttajana. Jos tuottajavapaus vallitsee, ei sille välttämättä ole vastavoimaa. Toisaalta tuottajavapautta laajasti ei ole. Osa tuo

Eilen kävin pitkästä aikaa selkeämmin juoksulenkillä, vaikka polkujuoksua oli vain reilut viisitoista minuuttia, muu osa kävelyä. Täytyy sanoa, että koko juokseminen jäänyt niin vähiin, että tuntenut itsensä köntykseksi.   Eilisellä lenkillä palasi tunne, että juoksun voisi edelleen saada rullaaman. Samalla tuli mieleen se, miten helposti juoksemiseen voi jäädä koukkuun. Yksinkertaisista suorituksista juoksu lienee vahvin aktivoimaan. Suorastaan tehojuttu. Kun oli dokkari hevosista, ja niiden juoksemista, niin uutta oli se tieto, miten tarkasti niiden on juoksussa on hengitys. Juoksu menee hengitysrytmin mukaisesti, ja poikkeaminen taisi olla jopa mahdottomuus. Hengitys siis hyödyntää liikettä, ja askellusta. Omassa juoksussa tuli mieleen myös tietty sujuvuus, mikä kulkee juoksun mukana. Veren pakkautuminen käsiin on selkeä tunne. Joskus tuntuu, että käden joka solut alkavat elää. Tuntemus voimistuu, tietynlaisen juoksun yhteydessä, tai kävelynkin. Piti funtsia sitä, m

Seuraillut jonkin verran tiedeaiheisia keskustelutilaisuuksia, netistä. Tiedettä popularisoidaan. Esitetään sellaisia aiheita, jotka ihmisiä kiinnostaa, ja jotka ovat ihmisen vinkkelistä kiinnostavia kysymyksiä. Mitä tieteellä on vastata ihmisten mielenkiinnon kohteisiin, jotka liittyvät eläimiin, ja yleensäkin luontoon. Tuntuu helposti vähän eri maailmoilta. Voiko tiede miten järkevästi vastata näihin, tai liittyä tavan ihmisten teemoihin. Harvemmin näkee sitä, että lähdetään arkielämän havainnoista kohden näkemysrakentelua, joka voi johtaa kysymyksiin, joihin tieteellä on jotain annettavaa. Tyyleissä eroa.

Otsikossa ilmaistu eräs tavoiteenarvoinen juttu, ihan arveluvetoisesti. Mitä on ottaa unensa vakavasti? Jospa unien kanssa tulisikin olla tasapainossa, eli että unet eivät olisi erillinen osa todellisuutta, päivätajuntaan nähden? Joissakin alkukantayhteisöissä nähdyt unet jaetaan muiden kesken, ja niitä käsitellään, ja jopa toimitaan jotenkin, niitten pohjalta. Itsekkin joskus huomannut vaivaannuttavani muita sillä, saattanut kysyä heti aamulla unista. Jotain kiinnostavaa olen kokenut, ja toiminta jotenkin tuntunut mielekkäältä. Selitystä en osaa vieläkään tälle, eikä toisaalta kannata yrittää pusertaa. Intuitiivisyyden kanssa unet ovat lähellemeneviä. Unet ovat osa sellaista "toimintaympäristöä", jonka ei tarvitsisi olla niin erilliseksi vietyä. Jos tavan toiminta voikin pitää sisällään jotain sellaista, mikä korostuu unimaailmassa, ja jota tietyllä tapaa myös oltava mukana, pakosti. Ajatus heräsi erään artikkelin otsikosta, jota artikkelia tosin en päätynyt lukema

Maailmanyhteisö hengittää, ja päästää henkensä, sodissaan. Tuli mieleen hengityksestä. Millä tavoin osuva, tai jotain seurattavaa löytyy tuolta suunnalta, tai päinvastaiselta, jne, niin kannattiko möläyttää, ennenkuin edes mietti asiaa. Nyt tuota voi sitten alkaa miettimään, näppäimiä samalla naputellen. Mietintänaputtelua. Joskus tulin keksineeksi sutkautuksen: "Tee se, niin tiedät mitä se tarkoittaa." Ei edusta kovin normienmukaista toimintatyyliä. Toinen ajatelmani oli samaa, jossa ei lähdetä ottamaan selvää siitä, mikä on odotuksenmukaista, vaan lähdetään toimimaan, ja katsotaan, mitä siitä seuraa. Katastrofi-toiminnan ydintä siinä. No, ei varmaan ihan kirjaimelisesti noita voi tulkita, ja harvalle tulisi mieleen, että ohjeistus on tuo, eikä muunlaista kannata seurailla. Joskus tulee oikeasti mieleen se, että kun asioita käsitellään, ei oikeasti kenelläkään ole välttämättä tuomisia. Kukaa ei ole kasannut mitään, jolloin ainoa, jota on tarjota käsittelytilanteiss

Lämpöhalvauksesta: https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/2a417db7-0422-44c2-93d7-0349207619e9 Ensimmäinen mustikkareissu, tai toinen, meni vähän mainittuun tyyliin. Syynä varmaan eniten se, että selkeään lämpöön ja rehkimiseen ei ollut vielä kovin tottunut, kun pyöräilyäkin mukana. Metsässä jotostelu on hikoiluttavaa, ja jos suojautuu hyönteisiltä, voi hikoilla melkein paikoillaan, tekemättä mitään. Alkuun ei osaa näitä tekijöitä säätää sopivaksi. Mustikassa hyvää on se, että tosiaan on vaihtovaatteet, metsäilyvaatteiden lisäksi. Vaihtovaatteet mahdollisimman pienet, jolloin matkatessa tuulettuu riittävästi. Hiostavan päivän jälkeen pyöräily vähemmissä kuteissa on kuin ilmameressä uimista, jolla pohjustaa järvivaihetta. Kun matkailuvaatteet kevyet, niin toisaalta kantamista mahdollisimman vähän, kun varusteiden mukanapito muuten välttämätöntä, ellei tee spesiaalikeikkaa. Lämpöhalvauksesta tuli puhuttua halvan humalan veroisesti. Koko prosessi on tosiaan tuota, kokemuksena.

Mustikassa, heti töitten jälkeen. Mustikkaa paikoitellen. Rankka päivä, vaikka olin metsässä vain vajaa kuusi tuntia. Parisenkymmentä litraa, mikä ok. Vettä uhkasi sataa, joten ajattelin, etten vedä kovin tiukkaa päivää, senkään takia. Saunassa kävin reissun jälkeen. Sukulainen soitteli, ja makasin lattialla, jalat tuolin päällä. Oli todella raukea olo. Mieleen tuli erikoinen assosiaatio. Olo oli samanlainen kuin joskus matkalla kotiin, Punkaharjun kohdalla. Pentu olin tuolloin.

Viime aikoina koodaillut tiiviimmin. Elämänpuitteet rakentuvat aika toisin, kun uppoutuu aivan toisenlaiseen ympäristöön. Kun on ollut kauemmin muualla, tulee väistämättä etäisyyttä aiempaan. Palatessa huomaa kaikenlaista, eri tavalla, kuin ollessa, saman äärellä. Jos on sitä samaa, vaikka vilkkaana, ja toiminnantäyteisenä, niin tämä voi yllättäen puuduttaa. Tarvitaan irtiotto, oli se mitä vain, ja kun palaa, niin vasta sitten net tutut kohtaa, oikeasti. Keskittymisestä kun kerrotaan, ettei olisi hyvä multitaskata, ja tulisi mennä asia kerrallaan, niin mitä se lopulta tarkoittaa, ohjeena? Ehkä turha häsläys ei ole hyväksi, tosin jos häsläys on hakemista, eikä seurattavaa fokusta ole, mikä on tyypillistä uuden haussa, rutiineihin poiketen, niin sähläys on suorastaan pakollista, jotta fokus säilyisi, vaikkei tietäisi, missä fokuksen tarkemmin ottaen tulisi milloinkin olla. Keskittyminen on uppoutumista, jonkin varassa vajoamista, minne pääseekin. Jotta voi vajota, tarvitsee tur

Voikohan ihmiset luokitella herkäksi ympäristön suhteen, vähän eri tavalla. Olisi samaa potentiaali herkkyyteen, vallitsevuuden kanssa, tosin herkkyys kohdentuisi erilaisuteen vastaanottajana, vaikuttujana ja toimijana. Olisi ensinnäkin suoraa synkroniaa vallitsevuuden kanssa. Tämä voisi tarkoittaa tunneherkkyyttä, piirrettä liittyä tunteisiin. Sitten olisi liittymistä perinteisempiin älyn alueisiin, jotka kokemuksena tietysti erilaisia, kuin tunnemaailmaksi eroteltu. Välitön herkkyys voisi ilmentyä jo geneettisesti valmiimpana. Ehkä välittömin herkkyys on aina hyvin pitkälle geneettispohjaista, tai sitä, joka rakentuu varhain ihmiseen. Herkkyys voi lisääntyä kokemisten kautta, eli myöhemmin, jos rakentumista on mahdollista terävöittää johonkin suuntaan, olivat kokemukset tietoista harjoittelua, tai muuta ympäristö-altistumista. Vaikea sanoa, onko välitön herkkyys sitä, mikä syntyy varhain, ja muu hakevampi ja puntarointia vaativa luotailu/herkistely sitä, jonka pohja luodaan myö

Elämän tarkoitusta kysellään usein. Ei ehkä mietitä, kenen kannalta tarkoitusta kysytään. Mille omistaa elämä? Kuka on hän, ja hänen tahto, joka merkitsee, elämän rakentelussa, ja päätösten valinnassa. Jokainen hakee tarkoitusta. Kenellä on antaa tarkoitus? Tarkoituksia yleensäkin on ilmassa. On ehdotuksia, mitä on hyvä tehdä. Miten toimia. Tavoitteita asettaa kaikki, milloin minkinlaisia, joissa voitaisiin olla mukana. Kukaan ei tiedä isommin vastata. Välitavoitteellisempia esiintyy, eri lailla. Niitä asettaa itsekkin. Ehkä tavoitteet ja tarkoitus on yleisesti koostettavissa siitä kaikesta. Miten sen kiteyttääkin. Jos nyt ajattelee, että oma tarkoitus tulisi täytettyä, ja jonkun muunkin, siinä samalla, ja osittain kaikkien toivomia. Tavoittekirjoa (TK) jos tarkastelee, niin sen voi jakaa toivojien ja odottajien puolesta ilmaistuun, sivusta katsoen arveltuun, ja kaikille jotenkin tuntemattomaan ainekseen. TK vaihtelee toisaalta myös tilanteita koskien, sillä tiettyissä ti

Mitenhän tolkussaan on sellainen ihmistä kuvaava tieteenala kuin psykologia. Millainen on käsitys ihmisestä, jota psykologia välittää. Psykologia pyrkii ehkä olemaan objektiivinen, tieteen tavoin, siinä kun mahdollista. Millä tavoin sitten tähän alaan liittyvä tietämys ja teoria on käytännössä sovellettava. Saman kysymyksen voi tietysti asettaa tieteelle yleisestikin. Psykologian arviointi lähti mielessäni liikkeelle siitä, kun käytetään erilaisia käsitteitä, kuvaamaan ihmisen toimintaa. On vaikka se projisointi. Tunteet projisoidaan toisiin, eikä nähdä itseen kuuluvina. On suojakeinoksi kerrottu, erääseen suojaustason toimena. Mitähän kaikkea tähän liittyvästä voisi kertoa, tai kertoa jotenkin vaihtoehtoisesti, ja arvioida potentiaalisia kerrontatapoja. Projisoinnin voi nähdä ihan synkkana. Ihminen on virittäytynyt tietylle kanavalle, tunnetilaan vahvasti sidotuttuna, hetkellisesti, tai kauemmin. Synkka ei kuvaa hyvin projisoivaksi kutsuttua tilaa, sillä ihminen on liikkee

Yksittäisiä ajatuksia, ideoita, ja ratkaisuja syntyy, kun pohdiskelee asioita, joihin odottaa selkoa. Mitä odottaa yksittäisideoilta (YI)? Voiko niiden mukaan mennä, saman tien (R1)? Milloin? Vai tuleeko YI yrittää nähdä osana jotain yleisempää linjaa (RN), jolloin YI näkyy laajemmasta vinkkelistä, ja voi liittyä sovelluksena seesteisemmin kokonaisuuteen. Osa-ratkaisut (OS) näissä tulee mieleen. Kun on selkeää päätöspohjaa, kaventuneena, niin osaratkaisut voivat houkutella. Kun päätöspohja vaihtuu, ei sovellettavuutta ole. Jos päätöspohja laajentuu, voi aiemmin sovellettu OS tuntua kököltä. Kun sen pohjalta vielä toimittu, niiin toiminnan muuttaminen kohden yleisempää, vaatii ehkä luodun purkamista, tosin toisaalta uudelleenkäyttöä kehiteltyyn voi löytyä. Analyysiä voi kehittää ihan yleiseltä tasolta, tähän tyyliin. Sen huomaa, että kun analyysirakennelmia kokoilee tällä tapaa kirjoitellen, niin kivalta tuntuvat sanalyhenteet (SL), joiden käyttö selkeyttää. Toisaalta SLn käyt

Jos ihminen kuoriutuu hiukusta, TS pitää kaljua, ja tekee samalla tapaa myös parran kanssa, niin puhtaanapito käy helpommaksi, ja toisaalta edullisemmaksi. Ei tarvita shampoota, eikä ylimääälaitteita, jos parrankin vetäisee ajoittain hiustenleikkurilla, joita tarvitaan vain yksi. Toisaalta, siisteys laajenee, ympäristönkin suhteen. Hiuksia ei tipahtele sopimattomiin paikkoihin. Suihkun lattiakaivo pysyy puhtaana. Partaa sanotaan epähygieeniseksi. Sitähän se. Toisaalta karvoitusta tuppaa olemaan, joten vaikka se on ehkä sitä, niin miksi kainaloista pursuaa karvaa, vaikka hikoilu keskittyy sinne. Samoin intiimialueille, joista lähtee neutraalista poikkeavaa, tuoksuina. Elämä ihmisenä, tai eläimenä, suosii hajujen paljastumista. Hajujen paljastuminen ei ole kivaa, yksilöä ajatellen, eikä myöskään lähimmäisiä. Näin ei luonnon vinkkelistä nähtävästi saakkaan olla. Enemmän hyvää on se, että voi vältellä pahinta, ja löytää sitä, mitä voi ylipäätään sietää. Ikävä juttu, mutta elämä toi

Riku Siivosen kolumni: Lukutaito oli historiallinen oikku, jota ei enää tarvita. ((https://yle.fi/uutiset/3-10763468)) Monesti tullut ajateltua eri lailla, vallitsevista kirjoitustavoista. Erilaisia kirjoitustyylejä onkin, eri yhteyksissä. Enemmän on kuitenkin kyseessä rajankäynti, ja odotusten kyseenalaistaminen. Tuo KA koski joskus myös kirjoitettavia symboleita. Voisiko kirjoitettu olla jotenkin toisin rakentenut, kuin näillä perinteisillä kirjaimilla. On kaavioita, kuvia, periteisestä "kirjain-kirjoittamisesta" poikeavaa. Mutta että olisi samanlaista symbolista rakentamista, kuin kirjaimilla, mutta kirjaimistoa voitaisiin ajatella vaihtoehtoisuuksiin vietäviksi. Vaihtoehtoinen symboliikka-kirjoitus tarkoittaa, ettei tiety, helposti yhteinen rakentelu ole enää riittävä. Voi olla tilanteita, joissa vaihtoehtosymboliikka tuo merkittävää etua tuottamiseen, ja kuvatun lukemiseen. Silti ajatus on vaikea, vaikka kattavuutta ei ajateltaisi Kiinan kirjoitus-kielen

Itsensä opettaminen tuli mieleen niin, että voi olla aika merkittävä juttu. Kasvua ja oppimista tapahtuu, kun saattaa itseään tilanteisiin, joissa vaaditaan jotain uutta. Opettaminen nähdään yleensä roolina. Jos opettaa itseään, sekin nähdään roolina, muille. Näin luo katsetta ja tulkintaa perinne. Oppiminen on läpikäymistä, harjoittelua. Kun oppimiseen liittyy sanallinen puoli, niin tämä on tosiaan sitä opettaja-osuutta. Tekeminen, kotiläksyt, harkat ovat oppilaan osuus. Paras opettaja muillekin samalla voi olla itsensä opettaja, ja opettajaryhmä, joka opettaa itseään. Jos käytännössä osaisi tehdä havaintoja opetustilanteista, niin mitähän ovat tarkemmin ottaen luonteeltaan? Asia voi olla aika vaikeasti mitattavissa. Tai ehkä helpostikin, jos vain tietää jotain indikaattoreita, eri tapoihin liittyen.

Tänään oli muutama otsikko sokeudesta, YLEn sivuilla. Juuri aamulla mietiskelin äänen ja näkemisen aroa, tosin kulttuurin yhteydessä, ja siinä mielessä, miten maailmat voivat avautua musiikin ja näkemisen kautta. Siinä kun on erilliseksi koettuja värejä, ja niiden erilaisia sekoitelmia, jotenkin nähtyinä, ja värien liittämistä teoksiin, kun ajatellaan värirakentelua, niin musiikissa on sama. Musiikissa on tosiaan se oktaavi, ja näitä oktaaviportaita taajempaan, ja verkkaisempaan suuntaan. Oktaavissa erillisportaita jokunen, olikohan seitsämän, ja väliportaita mukaan. Porrastetussa musiikissa voi olla samanakaisesti soimassa eri kohonemia, tai tolppia, ainakin näin voi ajatella. Oleellista on, että ihmisen kuuloalueella on rajattu määrä tolppia käytössä, tiettyä instrumenttia ajatellen. Mitä musiikkiin ja ääneen tulee, niin ääni on puolestaan hyvin paljon vapaampaa. Musiikkiin voi liittää eri instrumenttejä, jolloin tolpastot voi kokea eri tavoilla. Tietyn instrumentin voi saa

Lenkkeily flunssan aikana ei taida tosiaan toimia nostavasti. Päinvastoin menee, kuten on sanottu. Selitystä tällaiset ovat silti vajaa, eikä ihan voi tyytyä, että jos jotain sanotaan, niin se on siinä. Tänään taas kelailin tuttua aihetta, vähästä aikaa, ihan sohvatasolta. Flunssaan ei auta älytön syöminen. Heikkous ei poistu ylimääräenergialla. Flunssaan liittyy siis energianottovajetilaa. Mistäs taas tämä sitten, jos nyt oletetaan, että mahdollista? Ehkä flunssa vie resurssit vähiin, kauttaaltaan, tai sieltä, missä resursseja tarvittaisiin, jotta energiapalvelu toimisi. Energiaa jos ei ole, tai ei ole paljon, "energiaattorissa", ei ole keinoa, jolla saada lisää. Energiaattori on uudis, olkoon vaikka tämän viestin yhteyteen jäävä, koska tuollainen käsite-ehdokas on olettamuksen pohjalta syntyvä, lähinnä ideaotus. Sydän jakaa energiaa veren välityksellä, ja energianpolttoainetta, happea, ympäri elimistöä. Kuns sitä energiaa ei oikein ole, tai vähissä, ei sen jakelu