Osallistumistavoista
Maailmanyhteisö hengittää, ja päästää henkensä, sodissaan. Tuli mieleen hengityksestä.
Millä tavoin osuva, tai jotain seurattavaa löytyy tuolta suunnalta, tai päinvastaiselta, jne, niin kannattiko möläyttää, ennenkuin edes mietti asiaa.
Nyt tuota voi sitten alkaa miettimään, näppäimiä samalla naputellen. Mietintänaputtelua.
Joskus tulin keksineeksi sutkautuksen: "Tee se, niin tiedät mitä se tarkoittaa." Ei edusta kovin normienmukaista toimintatyyliä. Toinen ajatelmani oli samaa, jossa ei lähdetä ottamaan selvää siitä, mikä on odotuksenmukaista, vaan lähdetään toimimaan, ja katsotaan, mitä siitä seuraa.
Katastrofi-toiminnan ydintä siinä. No, ei varmaan ihan kirjaimelisesti noita voi tulkita, ja harvalle tulisi mieleen, että ohjeistus on tuo, eikä muunlaista kannata seurailla.
Joskus tulee oikeasti mieleen se, että kun asioita käsitellään, ei oikeasti kenelläkään ole välttämättä tuomisia. Kukaa ei ole kasannut mitään, jolloin ainoa, jota on tarjota käsittelytilanteissa, on diversiteettivaje.
Itsekseenkelailu voi vaikuttaa hölmöltä, erakkomaiselta ja oudolta. Toisaalta sen voi nähdä investointina. On eräänlaista siivousta, ja siivotun pohjalta voi lähteä paremmin.
Jos oman sisäisen maailan siivous olisikin epäjärjestystä suhteessa muiden vastaaviin, varteenottaviin, yleisiin, ... nähden, niin ainakin tulkintatyö, ja oman osuuden käsittely voisi olla nopeampaa, kun edes oma matsku järjestyksessä.
Toisaalta kun jollain järjestyksellä lähtee, ja sen pohjan luonut, niin aika selvää on myös havainnoida, miten rakennelmat sijoittuvat, suhteessa muuhun. Meneekö päinvastaisemmaksi miten, tai syntyykö koheesiota missä määrin.
Kiinnostava kysymys on tosiaan se, miten yhteiset käsittelyt jatkuvat, jos lähtökohta omasta itsestä päin on sotku, tai epäjärjestys, ja kytkeytymättömyys.
Rakenteettomuus tiettyjä käsittelyjä koskien, alustavaotteisesti tehtynä, voi tietysti olla hassua valmistelua, valmistautumista, joissakin tilanteissa. Jos esim tilanteen itsensä tulisi viedä, ainesten ja muun rakennukseen liittyvän suhteen, niin on tällainenkin ihan omanlainen tilanteensa.
Tuon lisäksi vielä se, jossa omaa osuutta ei ajattele ollenkaan tuotavaksi, vaan on tarkkailijana, ja seurailee, ilman omaa suurempaa tuontiosuutta, missään vaiheessa.
Millä tavoin osuva, tai jotain seurattavaa löytyy tuolta suunnalta, tai päinvastaiselta, jne, niin kannattiko möläyttää, ennenkuin edes mietti asiaa.
Nyt tuota voi sitten alkaa miettimään, näppäimiä samalla naputellen. Mietintänaputtelua.
Joskus tulin keksineeksi sutkautuksen: "Tee se, niin tiedät mitä se tarkoittaa." Ei edusta kovin normienmukaista toimintatyyliä. Toinen ajatelmani oli samaa, jossa ei lähdetä ottamaan selvää siitä, mikä on odotuksenmukaista, vaan lähdetään toimimaan, ja katsotaan, mitä siitä seuraa.
Katastrofi-toiminnan ydintä siinä. No, ei varmaan ihan kirjaimelisesti noita voi tulkita, ja harvalle tulisi mieleen, että ohjeistus on tuo, eikä muunlaista kannata seurailla.
Joskus tulee oikeasti mieleen se, että kun asioita käsitellään, ei oikeasti kenelläkään ole välttämättä tuomisia. Kukaa ei ole kasannut mitään, jolloin ainoa, jota on tarjota käsittelytilanteissa, on diversiteettivaje.
Itsekseenkelailu voi vaikuttaa hölmöltä, erakkomaiselta ja oudolta. Toisaalta sen voi nähdä investointina. On eräänlaista siivousta, ja siivotun pohjalta voi lähteä paremmin.
Jos oman sisäisen maailan siivous olisikin epäjärjestystä suhteessa muiden vastaaviin, varteenottaviin, yleisiin, ... nähden, niin ainakin tulkintatyö, ja oman osuuden käsittely voisi olla nopeampaa, kun edes oma matsku järjestyksessä.
Toisaalta kun jollain järjestyksellä lähtee, ja sen pohjan luonut, niin aika selvää on myös havainnoida, miten rakennelmat sijoittuvat, suhteessa muuhun. Meneekö päinvastaisemmaksi miten, tai syntyykö koheesiota missä määrin.
Kiinnostava kysymys on tosiaan se, miten yhteiset käsittelyt jatkuvat, jos lähtökohta omasta itsestä päin on sotku, tai epäjärjestys, ja kytkeytymättömyys.
Rakenteettomuus tiettyjä käsittelyjä koskien, alustavaotteisesti tehtynä, voi tietysti olla hassua valmistelua, valmistautumista, joissakin tilanteissa. Jos esim tilanteen itsensä tulisi viedä, ainesten ja muun rakennukseen liittyvän suhteen, niin on tällainenkin ihan omanlainen tilanteensa.
Tuon lisäksi vielä se, jossa omaa osuutta ei ajattele ollenkaan tuotavaksi, vaan on tarkkailijana, ja seurailee, ilman omaa suurempaa tuontiosuutta, missään vaiheessa.
Aika usein tuollaisen kirjoittaa, blogeille, ja kommentoikin aloitusta, vähän sivusta, julkaisun jälkeen, kuten nyt teen.
VastaaPoistaTässä on eräs toimintarakenne, joka on juuri omaa asianprosessointia. Jotain luodaan, ja se viedään erilleen. Hengitetään ulos. Jotain aineksia saatu, ja jotain sulamatonta poistettu.
Uloshengitys tällaisissa tuotannoissa ei ole välttämättä vain kuona-aineita, eikä fyysisen hengityksenkään merkittävin osuus ole kuona-aineissa.
Hengitys rakentaa jotain. Rakenteen pohjalta on mahdollisuus toimia jotenkin, tai ylläpitää toimintaa, koska ilman hengitystä ei todellakaan olisi paukkuja duunailla aina kovin ihmeellistä.
Jos ajattelee itseä toimijana, niin fyysinen hengitys on oman kehotoimintavalmiuden ylläpitoa. Ilman tällaista, ei voisi liittyä mukaan silloin, kun omaa osuutta tarvittaisiin, jossain fyysisessä, ja miksei henkisessäkin.
Hengittäminen on noin kuvattuna vähän kuin ravinto. Jokin syklinen välttämättömyystoimi, jotta elämää voisi jatkaa, tällaisena.
B-aloituksen viittaus sotaan, rakentamisen päätteeksi, on tietysti omanlainen tarinansa. Sota on toimintaa ja johonkin tähtäävää. Siten yhteneväistä ajattelua, koska ilman hengittelyä sekään tuskin onnistuu, vaikka muuten sitä tavoitteena voisikin pitää epätoivottuna.
Jos sitten hengityksissä, ja elämisen ylläpidoissa on eroa, joka aiheutuisi siitä, mihin tavoite suuntautuu. Jos sota mielessä, tai päättärillä, niin miten se eroaa siitä, että tavoitteena tuollainen ei ole kovin luonteva, eli toimintapohjaksi ei oikein millään kävisi.