Puhtaudesta

Nyt kun muistais vielä, mistä piti kirjoittaa. Jotain kivan oloista langanpäätä kävi mielessä, mutta näin näitä unohtuu, kuin huomaamatta, vaikka lähdin valmistautumaan nimenomaisesti siitä kirjoitteluun, minkä nyt unohtanut.

Teema liittyi ekosysteemiin. Luin juuri maaseudun tulevaisuutta, jossa oli artikkeli tutkimuksesta, jonka päätelmä oli, että maaseudun viljelyalueelta kun menee niittymäisempään maisemaan, eliöstö rikastuu, ts yksipuolistuminen vähenee.

Metsien yhteydessä, retkeilijän kannalta, samaa seikkaa tuotu esiin hengitysilmaa koskien. Kun menee syvemmälle metsään, niin sieni-itiöiden laatu pomppaa toiselle tasolle.

Itse havaitsin joskus Saimaata vähän kiertäessä, miten vedenlaatu vaihtui jossain kohden todella kirkkaaksi, verrattuna lähialueen vesiin, kaupungin laitamilla. Havainto yllätti.

On toisaalta kokemus metsän raikkaudesta, noin ulkoilijana. Kerran ajattelin ääneen sitä ihmetystä, miten pimeä ja syksyn likainen metsä, voi olla puhtaampi kuin mitä kaupunki koskaan.

Likaisen ja pimeän metsän pitämistä puhtaana, voi pitää hassutuksena. Toisaalta, kun ajattelee puhtautta, niin värien osalta, valkoinen on juuri sitä sekamelskaa, josta yksittäisiä värejä ei oikein voi samalla tapaa erottaa.

Vieläkään ei lähtötilanne muistu mieleen, tosin mennään nyt sitten vaikka tällä sivupolulla, eikä ruveta väkisin suorittamaan mitään erityisvääntöä.