Rakentelu, tuosta vain, kirjoittaen

Yksittäisiä ajatuksia, ideoita, ja ratkaisuja syntyy, kun pohdiskelee asioita, joihin odottaa selkoa.

Mitä odottaa yksittäisideoilta (YI)? Voiko niiden mukaan mennä, saman tien (R1)? Milloin? Vai tuleeko YI yrittää nähdä osana jotain yleisempää linjaa (RN), jolloin YI näkyy laajemmasta vinkkelistä, ja voi liittyä sovelluksena seesteisemmin kokonaisuuteen.

Osa-ratkaisut (OS) näissä tulee mieleen. Kun on selkeää päätöspohjaa, kaventuneena, niin osaratkaisut voivat houkutella. Kun päätöspohja vaihtuu, ei sovellettavuutta ole.

Jos päätöspohja laajentuu, voi aiemmin sovellettu OS tuntua kököltä. Kun sen pohjalta vielä toimittu, niiin toiminnan muuttaminen kohden yleisempää, vaatii ehkä luodun purkamista, tosin toisaalta uudelleenkäyttöä kehiteltyyn voi löytyä.

Analyysiä voi kehittää ihan yleiseltä tasolta, tähän tyyliin. Sen huomaa, että kun analyysirakennelmia kokoilee tällä tapaa kirjoitellen, niin kivalta tuntuvat sanalyhenteet (SL), joiden käyttö selkeyttää.

Toisaalta SLn käyttö, kirjoittaen rakennnellessa (KR), johtaa sujuvampaan edistymiseen. Pitkien sanojen toistossa on kynnyksellisyyttä, ja jokaisen auki tavaaminen lukijanakin, on työläämpää, eikä sujuvaankaan rakennelmaan ole samaa liityttävyyttä.

Yhdyssanojen käyttö menee bottom-up tyyliin, kuten: yksittäis(1)-idea(2) (YI). Kun saman kääntää top-down -lyhenteeksi, on lähtönä sana idea, joka täsmentyy esim tässä yksittäiseksi tai yleisemmäksi, jolloin merkkijärjestys lyhenteessä on kiva kääntää.

Lyhyennyksiin varattavissa olevat kirjainsymbolit ovat rajallisia. Alkuun voi kehitellä kirjoitusasun mukaisen yhdyssanaan liittyvän lyhenteen, ja myöhemmin voi muuttaa lyhennettä, koska kirjaimia haettava vapaammin.

Lyhennesyntaksi voisi olla tarkemmin ajatellen miettimisen paikka. Miten siinä näkyy rakenne, selkeästi ja helposti kirjoitettavana, ja nopeasti hahmottuvana.

Kirjoitusrakentelun paikka avautui käytännön teemalla, joka on melko yleismaailmallinen. Rakentelukeissiä itseään voisi hakea selkeämmin.