Kidnapattuna

Suomalaisnainen kaapattiin työmatkalla Tunisiassa, pieni tyttö auttoi pakenemaan – nyt nainen kertoo Ylelle, kuinka traumat ja isot velat seurasivat häntä vapauteen

https://yle.fi/uutiset/3-10463334 (Marissa Jaakola)


Raju tarina. Myös hyvää kerrontaa, hyvin kuvattua samalla. Melkoinen paketti.

Voi olla, että toipuminen on aina sidottu ympäristön valmiuksiin, jos toipumista on paljon tehtävä. Tietty ympäristö voi auttaa toipumisessa tavallaan, ehkä tietylle tasolle.

Tai tiedä häntä. Ympäristöllä kuitenkin meritystä.

Oma toipumistapaus voi olla niin vaikea, ettei sitä tavallaan osata ottaa vastaan, tai paremmin sanoen, sellaisen tapauksen kanssa toimeentulo voi vaatia, mitä milloinkin. Tyypillistä voi olla suora torjunta.

Vaikeuksiaan voi jakaa, tosin nähtävästi oltava realistinen, kehen voi luottaa, tai mieluummin sanoisin, että melkein osattava valita, kuka voisi kyetä vaikeuksien käsittelyyn.

Joskus käsittelyt vaatii hitokseen, eikä kykyä voi saada, käymättä jotenkin omakohtaisesti kaikkea sitä, mitä selvitäkseen täytyy.

Miten realistinen, ja miten todellisuudessa on, se selviää, kun elää. Eräs elämän tärkeä peruslaki. Tällaista ei tekisi mieli tuoda esiin kaikissa yhteyksissä, eikä ehkä saakkaan. Asia on tietysti tosi, mutta vaikuttaa tavoitteelta, ei suoraan otettavaksi otettavalta.

Kommentit

  1. juhasamy16. maaliskuuta 2019 klo 10.30

    Natascha Kampusch oli vastaava, tunnettu. Suurin osa kidnapatuista jää tuntemattomiksi. Tapauksista ei osata kertoa, tai kertomukset eivät jostain syystä tule julkisuuteen, jos vaikka vangitut kuolevat, tai muuten mahdoton juttu.

    Joskus tukholman syndroomasta puhutaan kielteiseen sävyyn. En ihan pitänyt Marissan kerrontatavasta, vaikka se onkin hänen tilanteeseen sopivaa. Tai sanotaan, että Nataschan juttu oli itselleni osuvampi, suhtauduttavaksi.

    Nataschan jutussa oli kasvua tekijäänsä kohden. Ehkä ikä liittyy tähän, jolloin sidos toiseen muodostuu merkittävämmäksi. Tulisi muistaa, että myös vanhemmuus voi olla joskus tätä. Ulkoisesti katsoen, huonoakaan vanhempaa ei hylätä, eikä tule hylätä. Siitä seuraa juurihoito, itselle.

    Aikuisemmalle on mahdollisempaa irroittautua huonoista suhteista. Nuoremman täytyy vaalia lähes mitä kokonaisuutta vain, koska totaalit tarkoittaa myös sen heivaamista, minkä jälkeen ei elämässä enää ole pohjaa.

    Eli, näyttäs vähän siltä, ettei Marissan ja Nataschan tarina ole kaikilta osin vertailtavissa.

    VastaaPoista
  2. juhasamy17. maaliskuuta 2019 klo 10.47

    Eräs mielenkiintoinen langapää tarinassa ovat velat, ja velkojen hoitelu.

    Rakenteiden toimivuutta voisi ajatella tapahtumaseurauste vinkkelistä. Jos rakenteet eivät veny tällaisiin tilanteisiin, eivät ne ole kunnossa.

    Jotta rakenteellisesti otettaisiin huomioon yksittäistapauksia, niin niiden vaikutus täytyy olla suuri, yleisemmin, tai yleisyyskään ei tässä merkkaa, vaan vaikutus täytyy kohdentua tahoon, jolla on valtaa vaikuttaa asiaan.

    Yksittäisellä ihmisellä ei kohtaloissaan ole sidoksellisia osapuolia. Hän jää yksin. On toisaalta voinut olla omasta puolestaan kokonaisuuteen sidottuna. Petetyksi tuleminen oli eräs kokijan painottama asia. Petettynä aika kaikkien taholta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti