Konsertissa

Jos jotain, ihan tavallisesta elämästä, tai sen erityiskohdista, jotka jää mieleen.

Viime viikolla olin konsertissa. Eroica. Kaupungin orkesteri soitti.

Konsertin jälkeen joku kysyi, että mitä ajatuksia. En osannut sanoa taaskaan mitään. Makustelua kysyjä ehdotti. Vastasin, että jotain tuollaista varmaan.

Hyvin kysytty, hyvin vastattu. Ilalla oli pitkään pala kurkussa. Jännä, että tuli viiveellä. Huumaavuus oli ensireaktio, joka saattoi johtua suoraan desibeleistä, koska istuin melko edessä.

Toinen iso reaktio jälkikäteen oli väsymys ja voimattomuus. Olin nukkunut edellisen yön yllättävän hyvin, joten vaikutuksen olisi sen mukaan tullut olla päinvastainen.

Sen huomannut, että aika eri tavoin konsertit vaikuttaa. Kun konsertissa ei voi oikein tehdä muuta kuin seurata musiikkia, niin vaikuttumiselta ei voi välttyä, vaikka musiikkia itsessään voi olla jotain, x-selkoista, vastaanotettavaksi.

Sitä jonkin verran miettinyt, että miten täysin tuntematonta klassista kannattaa vastaanottaa. En ole keksinyt vastausta. Tulee kokeiltua milloin mitäkin. Voi ainakin miettiä omaa suhdettaan, tai hakea jotain vastaaottoa kuultuun.

Musiikkia voi esim vastustaa, dissata aktiivisesti, tai kuunnella jotenkin täysin vastakarvaan, kuin mitä ajattelee sen merkitsevän itselle, tai yleisesti.

Musiikissa vaikuttavinta on täysi omistautuminen. Voi olla kivaa musiikkia, joka kantaa ja siivittää. Silloin se on osana muuta. Jotain purukumi-tyyppistä. On jotain, tosin tuntuu väistämättä halvalta. Ei voi mitään.

Varmaan kaiken musiikin voi kyllä saada elämään täysillä, jollain tapaa. Silloin on tosin liityttävä kuultuun sopivasti, jolloin kuultu ei voi olla oikein väline jollekin.

Ehkä se on huonoa elämysten kannalta, että asettaa jotkin tapahtumat välineiksi jollekin. Toteutuuko jotain tiettyä. Jos, niin kiva, jos ei niin ehkä pettyy.