Puun poltosta lähtien, kone kaikkivaltiaaseen

Menin joskus arvostelemaan erästä uutuuskirjaa, joka kertoi koneista ja tekoälystä.

Havainnokseni kerroin, että alkuun kivaa tekstiä, ja karttunutta tajuntaa siitä, mitä on konemaisemmat liittymät, siis niiden vaikutus, liittyjään. Siten kirja jatkoi sinne, joka tuntui jo poskettomammalta. Jäi siis kesken.

Kun tarkemmin kelailen, niin saatan käyttää jotain samaa tekniikkaa, pohdinnoissani.

Viimeisin juttuni Facessa oli puunpolton kieltämisestä lähtevä. Ajatus virittyi lähteväksi siitä ongelmakohdasta, että itsenäisen toiminnan mahdollisuutta viedään tiukemmalle.

Oikeasti puunpolttoa kaupungeissa ei voine mitenkään perustella, ellei oteta lukuun jotain iltanuotiota. En osaa tästä kertoa paljoa, enkä lähtisi tarinoimaan, siis vakavammin.

Pikkuinen jännite, vieläpä väärällä perusteella, sai aikaan startin pohdinnoissa, jossa oli mielestäni hyvää ainesta, ainakin mitä tulee tämänhetkisyyteen, ja arviointiin ajattelijana.

Kun kurottaa ja petraa, niin ei tyytyväisyyttä kannata viedä suorituksiin, tai koskaan voi olla mistään tyytyväinen.

Yleensä poskettomasti voidaan lähteä, ja lähteä korrektisti tai kattavasti, päätyen johonkin poskettomaan. Hyvää ovat lähdöt, ja toisaalta se, että vaikka jotain kyseenalaista ilmenisi, ohi oman havaintosektorin, niin avoimuudeksi tuotuna, muilla on mahdollisuus tuoda omaa, korjaavaa osuutta, tai täydentävää, mikäli hyvä.

Tiettyjä teemoja hiotaan jatkuvasti, joillain starteilla. Hyvä, että käsittelypolusto on monipuolista. Eri reiteistä lähtien, voi päätyä täydentämään tärkeää.

Iskostaminenkaan ei ole paha, sillä jos on jotain kunnon käsitystä, niin jos sellainen löytyy eri langanpäistä lähtien, on matka käytännön välittömämpään soveltamiseen lyhyempi, oli iskostamisen alainen oikeus tai vääryys todellisuutta kohtaan.

Todellisuus kertoo palautteensa, jotain kautta. Tai työ tekijäänsä kiittää. Yleisesti tutkimisen ja löytämisen ilosta valaistuu. Ihminen tosin valottuu, ei todellisuus, joka on enemmänkin valoa hakevan valaisija.