Asiakirjallisuudesta

Tuli tarve kommentoida asiakirjallisuutta, yleisesti.

Aika monesti kerronta on konkreettista, sidottu tiettyihin havaittaviin asioihin. Siten muka pätevää. Väistämättä tulee mieleen vertaus Afrikan nälänhädän ratkaisemisesta.

1.  Anna kala, ja nälkäinen on kylläinen, muutaman tunnin.
2.  Anna onki, ja nälkäinen voi kalastaa muutaman kuukauden, ja olla kylläinen.
3.  Opeta tekemään onki, ja nälkäinen voi onkia loppuelämänsä, ja olla kylläinen, kalan suhteen.

Tuokin viimein kohta voi vaihtua, sillä joki voi kuivua. Sen kalat voivat tulla syömäkelvottomiksi, ja tappaa. Kalat voivat hävitä, tai itse voi joutua kaemmas joesta. Mitä sen jälkeen tehdään?

Aivan kuin joskus tarkoituksella paketoitaisiin ihmiselle tyypillinen kyky niin, että kyseessä on mahdollisimman vähäinen ratkaisu. Kirjallisuus kun on kyseessä, siis huoliteltu mahdollisuus viestiä sanallisesti, niin on se kirjallisen viestinnän rappio.

Mitä mieltä? Onko havaintoja?

On toki jonkin verran kirjallisuutta, jossa voidaan liittyä ymmärtävään kasvuun. Tälläinen kirjoitustapa voi olla aika uusi, kerronnaltaan. Esiintyykö tätä millä tavoin? Varmasti, ainakin spontaanisti, koska osa haluaa tavan ihmismäistä välittämisvoimaa.

Tietoisesti kyllä mietitään opetusmenetelmiä, tosin silloin ollaan jo niin opettamisessa kiinni, että siitä tulee se juttu, tässä viestissä kuvatulla tavalla.

Yhteinen on helposti osoittavaa. Se tehdään tarkoituksella. Se ei synny keskuutemme, vastaanottaen. Jos on joku vastaanottajasta poikkeava, jolla on selkeä osuus muiden suhteen, niin tilanne voi alkaa olla riskaabeli. Miksi?